Kuva: Fotolia

Huippumeikkaaja opastaa: Korosta juuri omien silmiesi muotoa levittämällä ripsiväri tietyllä tavalla

20.09.2017 11:45 - Karoliina Kotala

Yllättävää kyllä, ripsivärillä ilmeen voi saada näyttämään huomattavasti vanhemmalta, etenkin jos tapa käyttää ripsiväriä ei imartele juuri omien silmien mallia.

Ripsiväri on monien naisten luottomeikki, mutta julkkisten suosiman huippumeikkaaja Hannah Martinin mukaan sillä voi tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä, jos ripsiväriä käyttää väärin.

- Ripsiväri on usein hyvä keino avata silmiä ja viimeistellä meikki. Ripsivärillä voi kuitenkin myös vaikuttaa silmiin ja korostaa eri silmien muotoa, mutta usein moni ei osaa ottaa ripsiväristä tätä hyötyä irti, Martin kertoo.

Katso siis alta, minkä malliset silmäsi ovat ja kuinka ripsiväri niihin kannattaa levittää:

Lähellä toisiaan olevat silmät

Tuo silmiin leveyttä korostamalla silmien ulkonurkkaa. Keskity siis ennen kaikkea luomaan kissamaista pituutta ripsien ulkonurkkaan ja käytä pidentävää ja tuuheuttava ripsiväriä.

Kaukana toisistaan olevat silmät

Levitä huolellisesti ripsiväri kauttaaltaan yläripsiin, mutta keskity ennen kaikkea silmien keskiosaan. Silloin syntyy illuusio toisiaan lähempänä olevista silmistä. Käytä mustaa ripsiväriä, älä vaaleampia sävyjä.

Kapeat silmät

Taivuta ripset ensin huolellisesti ennen ripsivärin levitystä. Käytä ripsiväriä, joka tuuheuttaa, jota saat volyymia ripsiin. Pyöreyttä silmän muotoon tuot levittämällä huolellisesti ripsivärin etenkin silmien keskiosaan ja avaamalla siten katsetta. Levitä ripsiväriä useampi kerros ja suosi vedenpitävää ripsiväriä, joka pitää ripset taivutettuna paremmin ja pysyy varisematta ripsissä pidempään.

Syvällä olevat silmät

Ripsivärin kanssa kannattaa olla varovainen, sillä vääränlaisella ripsivärin käytöllä silmät voivat näyttää entistäkin syvemmällä olevilta. Älä siis tee liian tummaa silmämeikkiä. Suosi vaaleita luomivärejä ja kevyttä ripsiväriä. Korosta silmiä levittämällä ripsiväri tasaisesti joka puolelle ripsiä, myös silmien sisänurkkaan. Käytä pidentävää ripsiväriä.

Pyöreät silmät

Ripsiväriä kannattaa laittaa maltillisesti, jos silmät ovat suuret ja pyöreät. Taivuta ripset ennen kaikkea ulkonurkkaa kohti, jotta saat silmiin kissamaista muotoa. Suosi ripsiväriä, joka tuuheuttaa ripsiä.

”Surulliset” silmät

Jos silmät ovat ulkonurkista alaspäin suuntaavat eli ”surullisen” näköiset, käytä pidentävää ja tuuheuttavaa ripsiväriä, mutta keskity ennen kaikkea silmien ulkonurkkiin, nostaen siten ilmettä ylöspäin. Taivuta myös ripsien ulkonurkat ennen ripsivärin laittoa. Vältä laittamasta ripsiväriä alaripsiin.

Mantelisilmät

Symmetriset mantelisilmät voivat käyttää ripsiväriä melko huoletta. Toisin sanoen valitse tuuheuttava ripsiväri ja korosta ilmettä levittämällä ripsiväriä kauttaaltaan sekä ylä- että alaripsiin.

Lue myös: Onko lempihuulipunasi lopussa? Katso miten saat viimeisetkin rippeet käyttöön

Lue myös: Miten estää kynsilakkaa tahraamasta kynsiä? Ammattilaiset antavat yksinkertaiset vinkit

Lähde: The Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat