Kuva: AOP

Channing Tatumin Jenna-vaimo suhteen alusta: "Hän tuli ovelleni boksereissa ja sombrero päässään"

26.04.2017 18:45 - Senja Rapila

Yksi tequilan täyteinen ilta muutti kaiken.

Channing Tatum ja hänen vaimonsa Jenna Dewan Tatum ovat yksi Hollywoodin suosikkipareista. Umpirakastuneet kyyhkyläiset tapasivat alunperin Step Up -tanssielokuvan kuvauksissa, jossa romanssi syntyi. Kesti kuitenkin pitkään, kunnes pari sopi seurustelevansa. Jenna onkin nyt kertonut, ettei tilanne ollut alkuun itsestään selvä. 

- Pidin hänelle koko sen puheen - naiset kyllä tietävät tämän - siitä, että jos hän haluaa deittailla muita ja olla vapaa, se on minulle ihan okei. Mutta me emme hengaile ja 'katso elokuvia', ja hänen täytyisi päättää mitä hän haluaa, koska haluan itse olla parisuhteessa, Jenna kertoi juontaja Ellen DeGeneresin keskusteluohjelmassa.

Kolme päivää myöhemmin ääni kellossa kuitenkin muuttui, kun näyttelijäkomistus ei saanut tummaa kaunotarta mielestään edes tequilan avulla.

- Kolmen päivän aikana sen jälkeen hän oli mennyt ulos kaikkien Step Up -tanssijoiden kanssa ja pitänyt villin tequila-illan. Hän sanoi, että hänellä oli ollut tilaisuus olla vapaa, mutta hän ei voinut olla ajattelematta minua sinä aikana. Lopulta hän tulikin hotellihuoneeni oven taakse kahdelta yöllä alusvaatteisillaan, sombrero päässään ja UGG-kengät jalassaan. Sitten hän sanoi, että tehdään tämä.

Eikä siinä vielä kaikki, nimittäin seuraavana päivänä Jenna kertoi lähteneensä elokuvan kuvauksiin ja jättäneensä Channingin hotellihuoneeseensa nukkumaan. Lopulta kuvaustiimi alkaa huolestua, kun kukaan ei löytänyt Channingia mistään.

- Tuotantoassistentit vauhkosivat, että 'Emme löydä Channingia. Emme tiedä missä hän on. Hän ei ole huoneessaan. Olemme paukuttaneet ovea ja soittaneet hänen huoneeseensa'. Lopulta pyysin erään heistä luokseni ja kuiskasin hänelle, että Channing on minun huoneessani. 

- En koskaan unohda, kuinka hän nyökkäsi ja käveli pois. Sitten Channing tuli kuvauspaikalle ja kaikki vain taputtivat hitaasti. Se oli kirjaimellisesti se hetki kun asiat muuttuivat. Tajusimme, että no, nyt olemme yhdessä.

Voit kuunnella tarinan Jennan kertomana alapuolelta.

Channing on myös hiljattain kertonut, kuinka hänen aiempi elämänsä stripparina ei ollut kovin hohdokasta. Näyttelijäkomistus on myöntänyt, ettei kaipaa strippariaikoja. Voit lukea aiheeseen liittyvän artikkelin täältä.

Lähde: Cosmopolitan

Lue myös: Channing Tatumin Jenna-vaimo kehottaa naisia: "Pidä seksielämä mielenkiintoisena itseäsi varten"

Lue myös: Channing Tatum jakoi rohkean kuvan vaimostaan - makaa alastomana sängyllä

Lue myös: Rohkeaa! Channing Tatumin vaimon arkiasu paljasti nännit, katso

Kilpailut

Uusimmat