Kuva: AOP

Kuolleen Linkin Park -laulajan perhe haluaa pitää hautajaiset vain lähipiirin kesken

27.07.2017 22:15 - Katariina Auvinen

Perhe epäröi myös hautapaikan valinnan kanssa. Suunnitelmissa olisi pitää faneille muistotilaisuus myöhemmin.

Viime torstaina itsemurhan tehneen Linkin Park -solistin Chester Benningtonin, 41, perhe haluaa pitää hautajaiset ainoastaan perheen ja lähipiirin kesken. Benningtonia jäi suremaan muun muassa hänen vaimonsa sekä kuusi lasta. 

Lähipiirin mukaan perhe miettii, että he pitäisivät mahdollisesti faneille julkisen muistotilaisuuden myöhemmin. Bennington teki itsemurhan hänen hyvän ystävänsä ja laulaja Chris Cornellin syntymäpäivänä. Cornell oli tehnyt itsemurhan kaksi kuukautta aiemmin. 

Bennington oli ensin määrä haudata samalle hautausmaalle Cornellin kanssa, mutta perhe empii päätöksen kanssa. He pelkäävät, että hautapaikka olisi liian julkinen. Cornell on haudattu Hollywoodissa sijaitsevalle isohkolle hautausmaalle. 

Linkin Park -yhtye julkaisi maanantaina muistokirjoituksen Benningtonille. Siinä bändin jäsenet kertovat heidän sydämiensä murtuneen. He ovat olleet kiitollisia kaikesta tuesta ja rakkaudesta, jota he ovat saaneet ympäri maailmaa. Yhtyeen tulevaisuus on kuitenkin tässä kohtaa epävarma. 

Lue myös: Linkin Park kirjoitti koskettavan muistokirjoituksen laulajalleen - "sydämemme ovat murtuneet"

Lue myös: Muusikkokollegat muistelevat kuollutta Linkin Park-solistia järkyttyneinä: "Sydäntäsärkevää"

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat