Kuva: Ville Mäkäräinen

Huippumalli haussa -voittaja Jerry Koivisto inhoaa pinnallisuutta, mutta tähtää Guccin lavoille

17.08.2017 11:15 - Bauer Media / Henna Koste

Jerry Koivisto lähti kesällä valloittamaan Italian mallimarkkinoita.

Jerry Koivisto, 21, voitti Suomen Huippumalli haussa -kilpailun keväällä. Finaali kuvattiin ennen joulua. Mallitöiden osalta vallitsi karanteeni, kunnes jaksot olivat tulleet ulos televisiosta. Hämeenkyröläinen Koivisto myi silloin farkkuja espoolaisessa liikkeessä. Hän kertoo, ettei halunnut odottaa malliuralta suuria, ettei joutuisi pettymään.

Komistus on Mallitoimisto Paparazzin suojatti Suomessa, mutta veri vetää ulkomaille. Hän alkanut jo valloittaa Italian mallimarkkinoita.

- Olin heinäkuussa Italiassa. Sain Milanosta toimiston. Tein paljon castingeja ja kuvauksia, Koivisto kertoo.

Suomen mallimarkkinoita hän kuvailee hiljaisemmiksi. Työt ovat hänen mukaansa samanlaisia kuin muuallakin, mutta niitä on vähemmän ja siksi niitä on myös vaikeampi saada.

Koivisto on halukas tekemään sekä näytöksiä että kuvauksia, mutta hänen haaveensa kiteyttää sanapari high fashion.

- Haluaisin tietty olla menestynyt high fashion -malli, hän toteaa.

Hyviä puoliaan nöyrä mies ei osaa kuvailla.

- Heikkoudet tiedän kyllä heti! Jännitän liikaa. Se ei ole aina sellaista hyvää jännitystä, vaan joskus jopa lamauttavaa. Kun olin lähdössä Italiaan, jännitin niin paljon, että menin ihan voimattomaksi, malli huokaisee.

Yhdessä castingtilaisuudessa jännitys vei voiton.

- En pystynyt olemaan oma itseni, vaan menin sanattomaksi, hän muistelee.

(kuva: Ville Mäkäräinen)

Jerryn look on in

Ulkonäkökeskeisellä alalla työskentelevässä miehessä on kiinnostava ristiriita. Hän kertoo, ettei halua olla pinnallinen ja nostaa parhaaksi puolekseen ulkonäköön liittyviä asioita.

- Tällainen lookki on nyt in. Kolikolla on aina kääntöpuoli, kohta se voi olla out, Koivisto kuvaa muotimaailman armottomuutta.

Eri maissa malleilta toivotaan erilaisia piirteitä.

- Jenkeissä halutaan, että on isot lihakset. Itse olen todella laiha. Jenkit ei olisi siis mikään vaihtoehto, mies selventää.

Hän kertoo, että Paparazzissa on käyty keskustelua miehen haaveista ja mahdollisuuksista.

- Haluaisin ihan sikana Aasiaan, tarkemmin Tokioon, Koivisto ilmoittaa.

Hän haaveilee astelevansa myös vielä joskus Pariisissa Guccin näytöksessä, mutta tällä hetkellä Italia tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Miksi sitten pinnallisuutta karttava mies päätyi edes muotialalle?

- Saan elää vapaana joka puolella maailmaa. Joka reissulta palaa monta kokemusta rikkaampana, hän perustelee.

Some mallin tärkein työkalu

Koivisto tietää, että nykyajan mallin on hallittava sosiaalisen median käyttö. 

- Esimerkiksi Instagram-diileissä voidaan sopia vaikka, että tuote näkyy parissa kuvassa ja saat siitä jonkun summan rahaa, mies selventää.

Instagram toimii myös mallin henkilökohtaisena mainoskanavana. Brändit etsivät malleja somekanavien kautta.

- Auttaa tietenkin, jos on h*lvetisti seuraajia. Tarvisi olla joku 100 000, että edes huomioitaisiin. Minulta puuttuu vielä se 80 000, Koivisto täsmentää.

Malli kokee Instagramin toisinaan ristiriitaisena väylänä. 

- Koko ajan pitäisi lisätä kuvia, että pysyisi ihmisten mielessä. En toisaalta halua, että tsekkaamalla mun Instagram-tilin, ihmiset tietävät kaiken mun elämästä, Koivisto huomauttaa.

Mies seurustelee Suomen huippumalli haussa -sarjassa kilpailleen Anniinan kanssa. Pari elää etäsuhteessa, sillä Anniina opiskelee Jenkeissä.

Lue myös: 186-senttinen Jerry on uusi Suomen huippumalli - käsivarren ruusutatuoinnilla riipaiseva tarina

Kilpailut

Uusimmat