Lauri Ylönen kertoo kuittaileensa Paula Vesalalle erosta: "Nyt myyt kyllä paljon levyjä"

16.08.2017 19:15 - Bauer Media / Henna Koste

Lauri Ylönen kertoo, että vuosi 2016 oli hänelle erittäin raskas.

Lauri Ylönen ja The Rasmus ovat tehneet paluun keikkalavoille. Ylösen elämässä puhaltavat uudet tuulet, sillä miehen rinnalla on uusi kumppani, Katriina Mikkola. Lisäksi mies tekee enenevissä määrin taloprojekteja.

Ylösen ja Paula Vesalan avioliitto tuli päätepisteeseen viime vuonna. Mies kertoo, että masennustilan jälkeinen toivonkipinä antaa isoimman inspiraation musiikille.

- Siinä lähdetään jotenkin syntymään uudelleen ja valloittamaan jotain. Se on todella inspiroiva tila, Ylönen valaisee Radio Novan Iltapäivän Anssi Honkasen haastattelussa.

- Mulle 2016 oli rankka vuosi, siinä oli avioero ja tein levyä samaan aikaan ja tein tv-ohjelmaa. Olin joka suuntaan repeämässä. Ihan sairaan raskas vuosi, Ylönen sanoo.

Mies toteaa, että ero Vesalan kanssa oli julkinen, sillä tilannetta spekuloitiin useissa juorulehdissä.

- Kuuntelimme joskus Paulan biisejä ennen kuin hänen levynsä julkaistiin ja naureskelimme, että nyt nämä kaikki tulkitaan erobiiseiksi. Sanoin, että "good for you, tämä on niin hyvä aika sulle, nyt myyt kyllä paljon levyjä", Ylönen naurahtaa.

The Rasmus esiintyy 9.syyskuuta Radio Novan ja Särkänniemen kesäkauden päättäjäisissä.

Kuuntele Radio Novan Iltapäivää arkisin kello 14–18.

Lue myös: Rokkarin suunnittelema taloyhtiö nousee Tuusulaan - katso kuvat

Kilpailut

Uusimmat