Kuva: Splash

Huhumylly kiihtyy: Amber Heard tapailee miljardööri Elon Muskia?

17.01.2017 12:15 - Senja Rapila

Sotkuista eroa läpikäynyt näyttelijäkaunotar on huhujen mukaan löytänyt turvaa Tesla Motorsin toimitusjohtaja Elon Muskista, 45.

Viimevuonna sotkuisen eron miehestään Johnny Deppistä, 53, läpikäynyt näyttelijäkaunotar Amber Heard, 30, on viimeisimpien huhujen mukaan löytänyt rinnalleen uuden komistuksen.

The Hollywood Gossip tietää nimittäin kertoa, että Heard tapailisi tällä hetkellä miljardööri Elon Muskia, 45, joka toimii muun muassa Tesla Motorsin toimitusjohtajana, ja joka on yksi PayPalin perustajista. Musk on myös kehittänyt kantoraketit, joilla saadaan avaruuslentäjät ja miehittämättömät avaruusaluksen kuljetettua Maan pinnalta avaruuteen.

- Hän kertoi joulun aikaan ystävilleen, kuinka ihastunut hän on Eloniin, lähipiiristä kerrotaan.

- He suunnittelevat jo nyt paljon yhteisiä seikkailuja ja Heard on helpottunut siitä, että hän voi jatkaa elämäänsä. Tämä on jännittävä, uusi alku heille molemmille.

Heard ja Musk tapasivat vuonna 2013 Machete Kills -elokuvan kuvauksissa, jonka jälkeen kertoman mukaan Musk laittoi sähköpostia elokuvan ohjaaja Robert Rodriguezille, vaatien tätä järjestämään parille treffit.

The Hollywood Gossipin mukaan silloin vielä Deppin kanssa parisuhteessa ollut Heard lupautui kasuaalille, platoniselle illalliselle miljardöörin kanssa, mutta ei lopulta saapunutkaan paikalle.

Elon Musk. (kuva: AOP)

Lähde: The Hollywood Gossip

Lue myös: "Mautonta" - Johnny Deppin tähdittämä mainos herättää paheksuntaa

Lue myös: Amber Heard värjäsi hiuksensa - katso kuvat uudesta, rokkaavasta tyylistä

Lue myös: Onko Amber Heard palannut treffimarkkinoille? Kuvattiin kaupungilla komean miehen seurassa

Kilpailut

Uusimmat