Kuva: AOP

Kourtney Kardashian ja Justin Bieber illallisella - Kardashianin seksikäs asu paljasti nännit

17.01.2017 22:15 - Reija Saarinen

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kaksikko nähdään yhdessä.

Kourtney Kardashian, 37, bongattiin yhteiseltä illalliselta poppari Justin Bieberin, 22, kanssa. Kaksikko poistui ravintolasta yhtä matkaa ja onnistuttiin näin ollen tallentamaan myös paparazzien kuviin.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun kaksikon lämpimistä väleistä huhutaan. Jo reilu vuosi sitten kerrottiin, että heillä todellakin on pientä sutinaa keskenään. Tuolloin Kardashian kielsi kuitenkin kaiken. Mikä on suhteen laita tällä hetkellä, sitäkin voidaan vain spekuloida, mutta tuoreiden kuvien perusteella jotain vispilän kauppaa saattaa olla.

Kaksikon yhteinen näyttäytyminen julkisuudessa ei ollut tällä kertaa kuitenkaan ainut asia, joka sai huomiota. Kardashianin yllä nähtiin nimittäin läpikuultava body, joka paljastavuudellaan sai päät kääntymään. Asu kun ei peittänyt edes nännejä.

Kuvan asusta ja kaksikosta näet alta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Kardashian erosi vuonna 2015 lastensa isästä Scott Disickistä tämän jäätyä kiinni pettämisestä. Pitkän erossa olon jälkeen kaksikon kerrottiin kuitenkin jälleen viime vuoden lopulla lämmittelevän suhdettaan.

Lue myös: Kourtney Kardashian julkaisi suloisen lapsuuskuvan - tunnistatko pienen Kim Kardashianin?

Kilpailut

Uusimmat