Kuva: Senja Rapila

Muotilegenda Jean-Paul Gaultier kävi ensimmäistä kertaa Suomessa: "Helsinki näyttää upealta"

20.02.2017 13:15 - Iiro Myllymäki

Jean-Paul Gaultier saapui Suomeen Tom of Finland -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan. Mies kertoi, että hän pitää Tom of Finlandia todellisena sankarina.

Legendaarinen muotisuunnittelija Jean-Paul Gaultier, 64, yllätti suomalaiset saapumalla viikko sitten maanantaina Tom of Finland -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan. Gaultier kertoi ensi-illassa Voice.fi:lle saapuneensa Helsinkiin juuri elokuvaa varten ja että kyseessä on hänen ensimmäinen käyntinsä Suomessa.

Tom of Finland -elokuva kertoo homoeroottisilla teoksillaan maailmanmaineeseen nousseen suomalaistaiteilija Touko Laaksosen tarinan. Laaksosen piirtämät maskuliiniset ja suorasukaisen seksuaaliset mieshahmot ovat tehneet ranskalaissuunnittelijaan suuren vaikutuksen.

- Tom of Finland on yksi henkilökohtaisista sankareistani. Olen ollut hänen faninsa jo 40 vuotta. Olen ottanut muotisuunnittelijana vaikutteita hänen töistään, ja hän on vaikuttanut elämääni muutenkin, Gaultier kertoo.

(kuva: Senja Rapila)

Jean-Paul Gaultier tunnetaan muun muassa tämän Madonnalle suunnittelemista ikonisista tötterörintaliiveistä ja huippusuosituista hajuvesistä. Tom of Finlandin vaikutus on Gaultierin töissä näkynyt muun muassa tämän suunnittelemissa miestenvaatteissa.

- Kun aloin valmistella miesten mallistoani, halusin näyttää miehen seksiobjektina ja himon kohteena. Tom of Finlandin piirrokset olivat minulla silloin mielessä, Gaultier sanoo.

Aikoo tulla uudestaan Suomeen

Muotisuunnittelijalegenda ei tunne juurikaan suomalaisten muotisuunnittelijoiden työtä. Mies kuitenkin näkee Tom of Finlandin myös eräänlaisena muotisuunnittelijana tämän piirustusten pohjalta.

Gaultieriin erityisen vaikutuksen Suomessa teki Helsingin arkkitehtuuri.

- Täällä on hyvin kaunista. Helsinki näyttää upealta ja arkkitehtuuri täällä on uniikkia. Ihmiset ovat mukavia. Aion tulla uudestaan Suomeen käymään.

Lue myös: Arvostelu: Itkin Tom of Finland -elokuvaa katsoessani, mutta en siksi, että se oli hyvä

Kilpailut

Uusimmat