Kaikki artikkelit

Naisen tatuointi on jakanut mielipiteet vahvasti.
Poikavauva syntyi torstaiyönä.
Tähti ilmoitti iloisen raskausuutisen keväällä.
Rose on seurustellut aikoinaan Kanye Westin kanssa.
Toista lastaan odottavalta mallilta ei heru sympatiaa ihmisille, jotka raskauden myötä ovat kaikonneet hänen elämästään.
Naisella on yksi lapsi entuudestaan.
Kuvassa ei peitellä juuri mitään.
Amber Rose on seurustellut muun muassa Kanye Westin kanssa.
Parivaljakko räväytti BET-gaalassa.
Mallina ja näyttelijänä työskentelevä nainen haluaa kasvattaa pojastaan herrasmiehen, joka osaa kunnioittaa naisia.
Malli suuttui ihmisille, jotka haukkuivat hänen poikansa musiikkimakua.
Mukana ovat muun muassa Brad Pitt ja Lady Gaga.
Kuva on saanut aikaan paljon keskustelua.
Rosen mukaan on ihanaa, kun hän voi pukeutua ihan eri tavalla nykyään.
Kurveistaan kuuluisa povipommi Amber Rose yllätti edustamalla huomattavasti totuttua hillitymmässä tyylissä.
Amber Rose esittelee tunnetusti mielellään kurveista kuuluisaa vartaloaan.