Kaikki artikkelit

Jos Nissan Navara näyttää tuntuu perusvarusteltuna turhan tavalliselta, löytyy asiaan ratkaisu Arctic Trucksilta.
Nissan uudisti molemmat kaupunkimaasturinsa samoihin aikoihin. Suomen markkinoilla eniten noteerattu Qashqai ei kuitenkaan ole valmistajalleen tärkein SUV-malli, vaan eniten paukkuja laitetaan X-Trailiin, joka ylsi vuonna 2016 maailman myydyimmäksi katumaasturiksi.
Nykykorimallin GT-R esiteltiin loppuvuodesta 2007. Nykymaailmassa kymmenen vuotta on autolle pitkä ikä ja se alkaa myös hieman tuntua.
Nissan Qashqai yrittää uudistuksilla säilyttää paikkansa myyntimenestyksenä.
Viidennen sukupolven Nissan Micran rohkeat muodot saavat katseet kääntymään. Kävimme hakemassa Kroatiasta ensituntumat tästä uutuudesta.
Kolmannen sukupolven Nissan X-Trail on ehtinyt kohta kolmen vuoden ikään. Nyt se sai vihdoin keulalleen vahvemman dieselin.
Nissan Qashqain kohdalla voidaan puhua kestosuosikista. Auto on pysynyt vuosia myyntitilastojen kärjessä, ja syyskuussa Qashqai nappasi tilastojen piikkipaikan.
Autonäyttelyissä riittää aina kovasti puhetta villeistä konsepteista ja superautoista. Tärkeimpiä ovat kuitenkin kansanautot – ne, joita oikeasti myydään. Listasimme Pariisin viisi mielenkiintoisinta tuotantoautoa.
Autossa nähdään viisi isoa muutosta.
Vuodesta 1982 valmistettu Nissan Micra on kokenut täydellisen kasvojenkohotuksen.