Kaikki artikkelit

Samalla järjestetään maailman ensimmäinen käpylehmä huutokauppa, jossa myynnissä myös Robin Packalenin käpylehmä.
Janna myös sanoo, että hän kärsii samasta asiasta.
Hormonit! -sarjan pääosissa nähdään Karoliina Blackburn ja Robin Svartström.
Artisti Robin kertoo Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa joutuneensa useaan otteeseen ilkivallan kohteeksi.
Artisti Robin kertoo Iriz Silander ja VIP-vieraat -podcastissa joutuneensa useaan otteeseen ilkivallan kohteeksi.
Packalen nousi julkisuuteen jo hyvin nuorella iällä.
Robin Packalen on edelleen sitä mieltä, että hänen UMK-kappaleensa on hänen tähänastisen uransa paras biisi.
Packalen on UMK-kilpailun ennakkosuosikki ja häntä on toivottu mukaan kilpailuun jo pitkään.
Packalenin kappale julkaistiin keskiyöllä.
Keiran UMK-kappale julkaistiin ensimmäisenä. Nuorukaiselle tuli sokkina, että fanituksen kohde Robin Packalen on mukana kilpailussa.
Robin Packalen ei koe olevansa ennakkosuosikki Uuden musiikin kilpailussa. Miestä on jo pitkään haluttu mukaan kisaan, ja nyt hän kertoo, miksi päätti osallistua.
Kappaletta on kuunneltu miljoonat kerrat.
Packalen kertoi vuonna 2019 tähtäävänsä kansainväliselle uralle.
Packalen on julkaissut uuden kappaleen nimeltään Magic.
Packalen aloitti muusikon uransa ollessaan vasta 13-vuotias. Veri veti lavalle ja palo musiikkia kohtaan oli kova jo lapsena.
Sarah Michelle Gellarin mukaan hänellä ja Robin Williamsilla oli erityinen side.