Kaikki artikkelit

Puhelinseksityöläinen kohtaa työssään mitä erikoisimpia fetissejä.
Pohjois-Irlannin poliisi on julkaissut listan muistuttaakseen vanhempia siitä, että heidän lapsensa voivat käydä vaikka minkälaisia keskusteluja heidän tietämättään.
Tulipunaisen huulipunan käyttäjä haluaa tulla dominoiduksi ja mustan huulipunan käyttäjä puolestaan ei välitä suutelusta.
Monet harrastavat seksiä vain joka toinen kuukausi tai harvemmin.
Erityisesti videon lopussa nähtävä lihan suolaus on saanut ihmiset ihastumaan.
Seksuaaliterapeuttien ohjeilla teet seksielämästäsi entistä parempaa.
Jos jotain tahtoo tarpeeksi paljon, on sen eteen valmis myös näkemään vaivaa. Tätä mieltä oli myös poikaystävä, joka kirjoitti oikeaoppisen ja pitkän esseen siitä, miksi häneltä pitäisi ottaa suihin.
Myös ulkonäöllä on tässä tilanteessa oma roolinsa.
Yhdyntää puun kanssa, masturbaatiota vesiputouksen alla - ekoseksuaalit jakavat intiimeimmät hetkensä luonnon kanssa.
Joskus ulkomuoto kertoo jotain muuta, kuin mitä totuus on.
Naisen kirje asiantuntijalle käsittelee yleistä ongelmaa. Vastaus lohduttaa, että tilanne voi muuttua konkreettisten askelten avulla.
Suihinottamisen ekspertti neuvoo muun muassa, että paikat eivät koskaan voi olla liian märkiä.
Erään yliopiston professorin mukaan kesken seksin tapahtuneen nimimokan ei pitäisi olla maailmanloppu.
Kisaan voi osallistua kuka vaan, mutta ne eivät todellakaan sovi ujoille.
Jotkut näistä pienistä valheista saattavat jopa yllättää - ja ihmetyttää.
Cosmopolitan listasi viisi asiaa, jotka saattavat vaivihkaa ärsyttää miehiä seksin harrastamisen yhteydessä.