Kaikki artikkelit

Sukupuolineutraalit nimikkeet on otettu käyttöön Lahden kaupungilla 1. joulukuuta alkaen.
Englanniksi termi "deadname" on vakiintunut ilmaus, kun taas suomessa yhtä vakiintunutta termiä ei toistaiseksi ole.
Venäjällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet ovat jo ennestään kehnot.
Kuukautisten vahva sukupuolittaminen voi aiheuttaa myös vierauden tunnetta omaa kehoa kohtaan.
Siinä missä sukupuolten välillä havaittiin eroa puheen laadussa, myös puheen määrässä oli huomattavia eroavaisuuksia.
Laulaja Adele sai kunnian paljastaa faniensa tulevan lapsen sukupuolen.
Sanavalinnoilla on merkitystä siinä, millaista yhteiskuntaa rakennamme.
Sijoitus kohosi viime vuodesta useita sijoja.
Transsukupuolisen Elliot Pagen vanha nimi, eli niin sanottu "deadname", lähti leviämään Twitterissä. Tämä on vastoin palvelun omia sääntöjä vihasisällöstä.
Veitola kertoo, ettei itse ajattele sukupuolta ihastuessaan ihmiseen.
Elliot Page kertoi Late Night with Seth Meyers -ohjelmassa muun muassa, miten hänen kaapista ulos tulemiseen suhtauduttiin niin lähipiirissä kuin työryhmässä.
Transsukupuolinen näyttelijä kertoo, että asiaa on tultu myöhemmin pahoittelemaan häneltä.
Suomen sijaan vaikuttaa erityisesti ihmisoikeuksia loukkaava translaki.
Sam Taskinen on bassobaritoni, ja tämä äänityyppi tavataan yhdistää mieslaulajiin. Totuttuja käsityksiä haastava Taskinen tekee edelleen myös miesrooleja lavalla ja kokee tämän vapauttavaksi.
- Kyllä, rikoin lakia, mutta olin pakolainen ja olen sitä edelleen, transsukupuolinen nainen Zi Faámelu painottaa.
Pagen näyttelemä hahmo The Umbrella Academy -sarjassa on transsukupuolinen, ja hahmon uusi nimi on nyt paljastettu.