Kaikki artikkelit

Oku Luukkainen toimi tiskijukkana ja pääsi toteuttamaan toinen toistaan tärkeämpiä biisitoiveita.
Enkeli-suosikistaan tunnettu räppäri myöntää, että biisien tekeminen ei aina ole helppoa.
Anssi Kela esitti tuttuja hittejään ja uusia suosikkeja.
Prinsessoja ja astronautteja -kappale rajäytti pankin, kun Sanni esiintyi hurmaantuneelle risteily-yleisölle.
Marraskuun 14. päivä Tallink Europa seilaa Tallinnaan The Risteilylle. Aiemmin ilmoitettujen tähtiesiintyjien joukkoon lisättiin tänään Tuomas Kauhanen sekä kovassa nosteessa oleva Sanni.
Voicen perinteinen The Risteily -bileristeily villitsi Baltic Princess -aluksen.
Baltic Princess täyttyy hetken kuluttua bilekansasta, kun Voicen perinteinen The Risteily suuntaa Itämerelle.
Jo perinteeksi muodostunut The Risteily tulee jälleen. Artistikattaus on tänäkin vuonna komea.  
Kalajoen hiekat -sarjan tähtiin kuuluvan Martan käsilaukku varastettiin Tallinnan laivalla.
The Risteilyllä esiintyneen Lovex-yhtyeen laulaja Theon ilmestyi yleisön eteen oudon näköisenä. Hän oli nimittäin kasvattanut nenänsä alle kunnon räkäjarrut.
Voicen The Risteily päättyi tänään puoli viideltä, kun Baltic Princess -laiva palasi mereltä Helsinkiin. Kuvagalleria kuitenkin todistaa, että meno oli jälleen kerran huikeaa.
Voicen legendaarinen The Risteily käynnistyi tänään, kun Baltic Princess lähti Helsingin Länsisatamasta mukanaan tuhatpäin bilekansaa sekä huippuluokan live-esiintyjät.
Viides joulukuuta järjestettävä Rähinä Live -tapahtuma Helsingin Nosturissa on ollut suosittu hiphoppareiden pikkujoulukonsertti jo vuosia. Nyt konseptia laajennetaan.
Torstaina ja perjantaina seilatulla Voicen The Risteilyllä viihtyivät loistavasti yleisön lisäksi myös illan artistit. Esiintyjillä olikin pelkästään hyvää sanottavaa viidettä kertaa juhlitun The Risteilyn meiningistä.
Torstaina ja perjantaina seilattiin viidettä kertaa Voicen The Risteily. Voicen Heräämön Viihdekettu Marianne ja Nivala pitivät huolta Risteily-kansasta raillakaaseen tunnelmaan sopivilla asuilla.
Uniklubi on ehtinyt uransa aikana koluta monenlaisia keikkapaikkoja ja esiintyä monenmoisissa olosuhteissa. Voicen The Risteilyllä esiintyneen yhtyeen basisti Teemu muisteli, että yhtyeen alkuaikoina saattoivat hermot kiristyä kovastikin, mikäli esiintymispaikan takahuoneessa eivät tarjoilut olleet kunnossa.