Kaikki artikkelit

Pissattaa jatkuvasti, mutta virtsaaminen ei onnistu. Virtsarakkotulehduksen oireet ovat hyvin epämukavia, jonka vuoksi monet tekevätkin kaikkensa välttääkseen tämän ikävän vaivan.
Esimerkiksi stressi ja ahdistus voivat oireilla myös vatsavaivoina.
22-vuotias Jorge Cox saa kiittää hengestään kelloa.
Muotiguru Victoria Beckham edusti näyttävässä kesätyylissä. Liian isot kengät kuitenkin pistivät silmään.
Kuidun määrää tulisi lisätä hiljalleen ruokavalioon, eikä tehdä liian suurta muutosta kerralla.
Hedelmät ja marjat ovat hyvä lisä ruokavalioon erityisesti silloin, kun ummettaa.
Erilaiset vatsavaivat ovat merkki siitä, että drinkit olisi hyvä jättää juomatta.
Bianca Xunicen sarjakuvan tarkoitus on herättää näkemään kehon toiminnot normaaleina.
Ravitsemusterapeutti McKell Hill vinkkaa helpot hierontaliikkeet, joilla helpotat myös ruuansulatusvaivoja.
Ruuansulatusvaivat voivat aiheuttaa myös ihon epäpuhtauksia.
Esimerkiksi tupakoitsijat saattavat kärsiä muita useammin ilmavaivoista.
Sipuli voi olla yllättävä syyllinen kipeän turvotuksen taustalla.
Väljillä korkokengillä voi ehkäistä ikäviä vaivoja.
Pullotetun pierun saa lähetettyä ystävälle tai vihamiehelle.
Aloe verasta tai chia-siemenistä voi saada yllättävän avun ummetukseen. Ruokavaliossa kannattaa suosia myös runsaskuituisia aineksia.
Ilmavaivat ovat normaaleja, mutta ne voivat kertoa esimerkiksi syötkö liian nopeasti.