Samuli Edelmann loistaa jälleen – M:I 4 ei kyllästytä!


Film Festival |  3.02.2012 13:43 | Eeva Rajala | Luettu 1254 kertaa


En aina osaa nauttia toimintaelokuvista, sillä ne tuntuvat toistavan samaa kaavaa. Täytyy myöntää, että katsoessani Mission: Impossible – Ghost Protocol -elokuvan, nautin täysillä.

Elokuvassa Tom Cruisen esittämän IMF-agentin Ethan Huntin osaston toiminta lopetetaan, sillä Huntia syytetään Kremlin terroripommituksesta. Ilman taustatukea Ethanin täytyy puhdistaa osaston nimi ja estää uusi terrori-isku. Pienen ryhmän avulla Hunt alkaa metsästää roistoa nimeltä Kurt Hendricks, joka on kaiken pahan takana.

Samuli Edelmannin roolihenkilö on ruotsalainen roisto, Hendricksin "oikea käsi." Kieltämättä odotin, missä vaiheessa Edelmann saapuu valkokankaalle ja millainen rooli hänelle on annettu. Ennakko-odotukset eivät olleet korkealla, sillä kuvittelin miehen tulevan jossain kohtaa elokuvaan mukaan ja kuolevan heti ensimmäisessä kohtauksessa.

Näin ei käynyt ja ilokseni sain huomata nauttivani Edelmannin roolisuorituksesta monessa eri kohtauksessa. Yllätyin myös siitä, että Edelmannilla oli muutamia lyhyitä repliikkejä elokuvassa. Suomalaisnäyttelijä jatkaa siis vahvojen elokuvien linjaa, sillä edellinen Kotirauha-elokuva oli myös täydellinen suoritus. Eikä suomalaisten tarvitse hävetä englantia puhuvan Samulin ääntämystä. Menee läpi ruotsalaisena roistona täysin! Jos hyvin käy Edelmann käynnistää tämän elokuvan jälkeen kunnolla uransa Hollywoodissa.

Koko elokuva on taitavasti tehty toimintapläjäys, jonka jännitys tarttui katsojaan ensimmäisestä minuutista saakka, eikä missään vaiheessa pysty kyllästymään. Tunsin sykkeeni nousevan elokuvan edetessä, ja vaikka en niinkään ole edellisten Mission:Impossible -elokuvien tai jatko-osien ystävä, tämä elokuva toimi paremmin kuin edelliset elokuvat yhteensä.

Jopa jokaisessa elokuvassa niin ylimielisesti näyttelevä Tom Cruise ei harmittanut. Hänen roolihenkilöönsä oli jollain tavalla saatu herkkyyttä ja aitoutta, joka on aiemmin puuttunut. Kenties ikä on sitä tuonut tämänkin tähden suorituksiin. Ja Cruise saa pisteitä myös huikeista stunteistaan. 

Ruotsalaistähti Michael Nyqvist oli kuin luotu pääpahiksen Kurt Hendricksin rooliin. Hän ei ole itse halunnut kuulla elokuvantekijöiltä syytä, miksi hänet valittiin elokuvaan, sillä pelkää heidän sanovan jotain pahaa miehestä. Roolihahmo on kuitenkin juuri sellainen kuin ilkeän pahiksen pitääkin olla.

Se mistä tulee pientä miinusta, on kenties hieman liian pitkä lopputaistelukohtaus. Kaikille tuli jo selväksi, että toisella on jotain mitä toinen haluaa itselleen. Kaiken kaikkiaan elokuva on kuitenkin näyte siitä, että huikeita stuntteja ja efektejä sisältäviä toimintaelokuvia kannattaa vielä tehdä - laadukkaasti.

Mission: Impossible - Ghost Protocol
Ensi-ilta: 3.2.2012
Päänäyttelijät: Tom Cruise, Jeremy Renner, Simon Pegg, Paula Patton, Michael Nyqvist, Samuli Edelmann
Arvosana: 4/5


Avainsanat: samuli edelmann, mission impossible


Kommentit

Luetuimmat

Titanic toimii myös 3D:nä – mutta onko tämä vain rahastusta?
4.04.2012 14:15 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 1048 kertaa


James Cameronin vanha elokuva Titanic saa perjantaina ensi-iltansa 3D-versiona. Elokuva jakaa varmasti mielipiteet.




Tulisipa jo kesä ja nämä elokuvat!
18.04.2012 11:00 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 980 kertaa


Näin käy joka kevät. Vaikka keväälläkin tulee ensi-iltaan hyviä elokuvia, katse menee automaattisesti jo kesän elokuviin. 




Näin juuri nuoret: Titanic on pelkkää fiktiota
11.04.2012 14:00 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 882 kertaa


Minua kummastuttaa bongaamani fakta, että moni amerikkalaisnuori ei tiedä Titanicista mitään. 




Puhelimessa suomalainen Titanic-tähti!
13.04.2012 17:30 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 856 kertaa


Soitin tänään uutistoimittajan ominaisuudessa Titanic-elokuvassa näyttelevälle suomalaiselle Jari Kinnuselle.


Kuuntele:
Titanic-elokuvan suomalaistähti Jari Kinnunen haastattelussa



American Pie -tyypit ovat aikuistuneet – vai ovatko?
5.04.2012 14:20 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 817 kertaa


American Pie: Luokkakokous -elokuva tuo kaikki American Pie -komedioista tutut hahmot takaisin valkokankaalle.




Herätys! 3D-elokuvat köyhdyttävät katsojien vapaa-aikaa
27.03.2012 13:25 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 794 kertaa


Olen sitä mieltä, että less is more. 




Aivan mahtava! Kulman pojat -elokuva aiheuttaa hepulin!
2.04.2012 16:30 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 739 kertaa


En ole pitkään aikaan nauranut niin kovaan ääneen kuin Kulman pojat -elokuvaa katsoessani. 




Miten käy Titanicin tällä kertaa? Upottaako 3D sen vielä nopeammin?
3.04.2012 12:15 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 657 kertaa


Minut on kutsuttu katsomaan Titanicin 3D-versiota. 




Elokuvat ovat kivoja – mutta älä unohda kirjoja!
24.03.2012 10:00 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 529 kertaa


Aivan liian monesti ihmiset menevät elokuviin ennen kuin tutustuvat tarinan alkuperäiseen muotoon eli kirjaan.




Johnny Depp - kahden roolin mies
8.05.2012 13:30 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 496 kertaa


Vaikka miten kauniisti Johnny Deppistä kuuluisi puhua, fakta on se, että mies on jäänyt kahden erilaisen roolihahmon pauloihin. 




Zombi-elokuvien aika on valitettavasti ohitse
4.05.2012 12:00 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 426 kertaa


Marko Mäkilaakson ensimmäistä pitkää elokuvaa saatiin odottaa kauan elokuvateattereihin. Mutta kannattiko odotus?




Oli pakko luovuttaa - tämä oli mahdoton tehtävä!
10.05.2012 14:30 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 314 kertaa


Tarkoitukseni oli tällä viikolla katsoa kaikki ilmaiskanavilta tulevat elokuvat, joko suorana tai digiboksilta. 




Indiana Jones ja tuomion temppeli toimii aina - myös silmät kiinni!
30.04.2012 13:20 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 313 kertaa


Oli aivan mahtavaa katsoa tämä vanha klassikko jälleen kerran.




Onko joku katsonut viikon kaikki tv-elokuvat?
2.05.2012 12:20 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 261 kertaa


Minua kiehtoo katsoa jonkun viikon kaikki ilmaiskanavilta tulevat elokuvat.




Tämä elokuva todistaa: Yksi kohtauspaikka riittää
14.05.2012 13:30 | Film Festival | Eeva Rajala | Luettu 234 kertaa


Puhelinkopit ovat kadonneet suomalaisesta katukuvasta. Vaikka puhelinkopit ovat sympaattisia muistoja, on sillä tämän illan elokuvassa veret seisauttava rooli.






Info
Tervetuloa Film Festival -blogiin! Blogissa keskitytään elokuva-alan ilmiöihin, uutuuselokuviin ja muihin leffajuttuihin. Film Festival -pisteohjelma tulee Eeva Rajalan toimittamana Voicen radiosta torstaisin klo 16:30 ja perjantaisin klo 17:10.




Arkisto
  Toukokuu
Oli pakko luovuttaa - tämä oli mahdoton tehtävä!
Film Festival | 10.05.2012 | Eeva Rajala
Johnny Depp - kahden roolin mies
Film Festival | 8.05.2012 | Eeva Rajala
Zombi-elokuvien aika on valitettavasti ohitse
Film Festival | 4.05.2012 | Eeva Rajala
Onko joku katsonut viikon kaikki tv-elokuvat?
Film Festival | 2.05.2012 | Eeva Rajala
  Huhtikuu
  Maaliskuu
  Helmikuu
  Tammikuu
  Joulukuu
  Marraskuu
  Lokakuu
  Syyskuu
  Elokuu


Hae