Suhteita ja eroja


Viihdeketun blogi  | 15.03.2011 15:21 | Marianne Tuominiemi | Luettu 2268 kertaa


En edes ehtinyt lyödä kenenkään kanssa vetoa siitä, kauanko Tuksun ja Arton liitto kestää ja eropaperit on jätetty jo kahdesti. Keskisen Vesa meinaa, että suhde ei ole ohi, jos Hamamat viestittää "leave me alone".

Käsi ylös jos meinasit, että tämänlaiselta draamalta vältyttäisiin. Veikkaan, että kukaan ei ollut yllättynyt eilisestä eropaperi-uutisesta (Tuksu jätti paperit). Hieman yllättynyt olin jo, kun luin Arton tehneen saman ja todella yllättynyt olen, jos tämä säätäminen loppuu tähän. Odottelen jo kuumeisesti häämatkajuttua Seiskassa tai Hymyssä. Tuksu-boikotti taitaa olla vielä päällä ja Facebook-sivuilla on yli 70 000 ihmistä. Hauskaa oli huomata, että boikotti-sivuille linkataan Tuksu-uutisia. Eikö se ole periaatteessa boikotin periaatteen vastaista? Itse herkuttelen mieluummin aiheella ja juonenkäänteillä, vaikka alkaa tulla jo seinä vastaan. Varsinkin, kun uutisia tuntuu puskevan esiin joka päivä.

Mitä seuraavaksi? Onko parin yhteenpaluu huomisen uutinen? Vai saammeko jo odotella vauvauutisia? Häämatka on nyt vielä tekemättä ja veikkaan, ettei siitäkään tule draamaa puuttumaan. Arto katosi-uutisille odotan vastineeksi uutista, jossa kerrotaan Arton olevan hyvässä tallessa. Vielä on myös näkemättä parin lemmenpesä.

Keskisen ja Hamamatin rakkaustarina tuntui tulevan nyt päätepisteeseen ja hämmästyin, että olen jaksanut seurata tätä saippuaoopperaa jo niin monta kuukautta. Vesa Keskinen pohdiskelee, josko Hamamatin "leave me alone" -kommentti johtuisi kuukautisista. Käsittääkseni PMS-oireisiin ei kuulu järkiin tuleminen tai ajatusten selkeneminen.

Voisivatko Keskinen ja Tuksu lyödä hynttyyt yhteen ja tehdä Tuuriin lemmenpesän, järjestää Miljoonahäät ja levyttää yhdessä? Vesan rakkausrunoista saisi varmasti levyllisen musiikkia. Tämä pari tekisi varmasti myös sellaisia mediaesiintymisiä, jotka saisivat Tuurin liikevaihdon nousemaan pilviin. Onhan kyseessä Suomen kaksi rakkauden lähettilästä.


Avainsanat: Johanna Tukiainen, Vesa Keskinen


Kommentit

Luetuimmat

Viihdemaailmassa tapahtuu... vai tapahtuuko?
17.02.2012 11:13 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 2183 kertaa


Voisiko joku nyt saada jotain aikaan kun on ollut vähän hiljasempaa...?




Huomioita Seiskan synttäreiltä
27.04.2012 16:42 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1715 kertaa


Terkkuja bileistä! Tässä muutamia huomioita juhlakansasta.




Julkkislandiassa on erilaiset parisuhdesäännöt
9.02.2012 14:28 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1593 kertaa


Hymyssä kerrotaan Parviaisen Saanasta ja Henna Peltosesta. Jos et nyt vielä tiedä, ketä nämä daamit ovat, niin et ole menettänyt paljoakaan.




Missit, jääkiekkoilijat ja herrasmies nimeltä Seppinen
19.01.2012 17:05 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1585 kertaa


OMG. Missi ja jääkiekkoilija on nähty KUHERTELEMASSA.





Missejä ja Seiskan tärkeimmät
12.01.2012 08:47 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1479 kertaa


Miss Suomi-finalistit esiteltiin eilen, ja uskon että pitävät Voicen nettisivua lempisivustonaan, koska meidän Mikko ottaa todella hienoja valokuvia. Iltapäivälehtien kuvissa oli hieman epäonnistuneita ilmeitä!




Taas puidaan missien eroja
26.01.2012 11:01 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1401 kertaa


Essi Pöystin ero ja Pia Pakarisen ero on molemmat noteerattu Seiskassa. Hauskempi misseihin liittyvä juttu on kuitenkin kuulemma se, että Satu Tuomisto on kopeloinut "Missi-Annan" rinnat.




Viihdeuutisia lomalta
5.03.2012 16:02 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1384 kertaa


Mitä viihdeuutisia tulee luettua lomalla? Voin kertoa, ettei oikein mitään.




Seiskan mysteerisimmät jutut
15.03.2012 11:35 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1370 kertaa


Tällä viikolla Seiskassa on taas juttu, jota en vaan käsitä.




Voice of Finland- ja Idols-suosikit
26.03.2012 14:42 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1271 kertaa


Eräs tuttavani kysyi viime viikolla, ketä suosikkeja minulla on Voice of Finlandissa ja Idolsissa. Piti oikein miettiä.




Viidakon tähtöset ja Seiskaa
23.03.2012 10:08 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1104 kertaa


Voi veljet miten viihdyttävä ohjelma tuo Viidakon tähtöset on!




Julkisuudesta poistuminen ja viikon missiuutiset
3.02.2012 12:12 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1071 kertaa

Joko nuo missiuutiset loppuu kohta? Ei jaksa enää.




TV-ohjelmat boikotissa
5.04.2012 14:15 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 1025 kertaa


Pan Am alkaa viikonloppuna ja aion katsoa tuon kovasti kehutun sarjan. Kehun aika usein lempisarjojani, mutta nyt ajattelin listata ohjelmat, joita en aio katsoa. Niitäkin löytyy, usko tai älä.




Kauneusleikkauksetko kaunistaa?
10.05.2012 14:09 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 935 kertaa


Katso kuvat! Olen jo pidempään ihmetellyt, miksi kauniit ihmiset haluavat näyttää rumemmilta.




Täydelliset naiset, Pan Am ja Viidakon Tähtöset
16.04.2012 14:57 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 912 kertaa


Parasta TV:ssä: uutuussarjat, laulukilpailut ja pari tosi-tv-ohjelmaa.




Meneekö voitto ikinä oikeaan osoitteeseen?
7.05.2012 16:26 | Viihdeketun blogi | Marianne Tuominiemi | Luettu 407 kertaa


Vastaus on kyllä. Nyt se tapahtui, kun iloinen ja kiltti sekä aidosti lahjakas Diandra voitti Idolsin!






Info
Viihdekettu Marianne Tuominiemi ruotii viihdemaailman tapahtumat ja uutiset ketään säästämättä. Seiska ja Hymy ovat Mariannen raamattuja, joten Viihdeketun blogia lukemalla pysyt kartalla viihdemaailmasta. Extrana saat vielä kumartelemattomat Viihdeketun totuudet.




Arkisto
  Toukokuu
Kauneusleikkauksetko kaunistaa?
Viihdeketun blogi | 10.05.2012 | Marianne Tuominiemi
Meneekö voitto ikinä oikeaan osoitteeseen?
Viihdeketun blogi | 7.05.2012 | Marianne Tuominiemi
  Huhtikuu
  Maaliskuu
  Helmikuu
  Tammikuu
  Joulukuu
  Marraskuu
  Lokakuu
  Syyskuu
  Elokuu


Hae