Pan Am on valtavan hyvä sarja. Pidän siitä kovasti, vaikkakin se on kuulemma huonompi kuvaus 60-luvusta kuin Mad Men. Silti 60-luvun lentoemäntien elämän seuraaminen ja tuohon aikaan liittyvien ilmiöiden (ja kliseiden?) seuraaminen on virkistävää. Etenkin kaikkien nykyohjelmien suossa. Käsittääkseni Pan Amissa ei ole silikonirintoja kenelläkään ja se on mahdollisimman kaukana Jersey Shoresta.
Täydelliset naiset on myös valtavan hyvin tehty draamasarja, mutta ehkä on ymmärrettävää, että se päättyy. Kaikki mahdolliset juonenkäänteet on kuitenkin jo käytetty. Vähän kuin Salkkareissa. Täykkäreissä parasta on huumori. Ja Lynette on paras hahmo, ehdottomasti.
Viidakon Tähtösistä potkittiin valehtelemisesta kiinnijäänyt Torppa ja tälle hermostunut Martina. Toivon tosiaan, että nämä kaksi palautetaan vielä sarjaan, koska loppujakso oli jotenkin todella laimea. Kyllähän nyt yksi kaksinaamainen naikkonen tarvitaan paikalle ja yksi tosi kilpailuhenkinen. Sarjaa katsotaan tosi paljon. Ja ymmärrän kyllä - mikäs sen mukavampaa kuin naureskella tyhmille kommenteille ja seurata miten likat pärjäävät haastavissa tehtävissä.
Maikkarin uutuussarja Kosto ja Voice of Finland sekä Idols ovat myös seurattavien listalla. Idolskin on nyt kivampi, kun ei kestä enää kahta tuntia. Kadonneen jäljillä, Korkojen Kera ja Tuomas Enbuske talk show ovat ohjelmia, jotka katson jos olen kotona. Kaiken voi nykyään katsoa netistä, joten en ole laittanut noita pysyvään nauhoitukseen. Criminal Minds ja NCIS rikostutkijat ovat ainoat ohjelmat, jotka tallentuvat joka viikko automaattisesti.






