Kuva: Fotolia

Anna ystävänpäivälahja, joka parantaa maailmaa

08.02.2016 11:00 - Anniina Ojutkangas

Suklaasydämiä ja pehmonalleja, jotka jäävät nurkkiin pölyttymään. Entä jos muistaisitkin tällä kertaa ystävääsi lahjalla, josta on ilon lisäksi hyötyä?

Ystävänpäivänä on tapana antaa pieniä lahjoja ystäville. Ekologinen ystävänpäivälahja on hyvä valinta, josta on iloa myös muille. Daami.fi kokosi ideoita hyvää tekevistä lahjoista.

Ilahduta kierrättämällä

Ekologisuutta elämäntapaa noudattava ystävä ilahtuu varmasti, jos et osta hänelle uutta vaan laitat vanhaa käyttökelpoista tavaraa kiertoon. Löytyykö kaapistasi hyväkuntoisia vähälle käytölle jääneitä vaatteita tai vaikkapa astioita, joita voit antaa eteenpäin?

Käsistään näppärä ystävä osaa arvostaa vaikka vanhaa tuolia, joka on pyörinyt nurkissasi koska et ole ehtinyt tai jaksanut kunnostaa sitä itse. Paketoimalla kirjan söpöön pakettiin saat siitä kauniin ja hyödyllisen lahjan, joka piristää niin antajan kuin saajankin mieltä.

Tee itse hyvää

Itsetehdyt herkut ovat aina hyvä idea, koska silloin annat lahjaksi herkun lisäksi omaa aikaasi, jonka olet käyttänyt niiden valmistukseen.

Ja kukapa voisi vastustaa kauniisti pakattuja leivonnaisia! Valmistamalla herkulliset lahjat ekologisista luomutuotteista teet samalla valinnan hyvän puolesta ystäväsi puolesta.

Leivo ystävällesi hänen lempileivonnaisiaan, valmista hilloa tai marmeladia itse poimituista marjoista tai lahjoita pullo itse tehtyä mehua. Jos haluat viettää samalla aikaa ystäväsi kanssa, voit tarjota hänelle maistuvan hetken itsetehtyjen herkkujen parissa.

Auta muita omilla valinnoillasi

Jos haluat käyttää rahojasi konkreettiseen hyvään, voit muistaa ystäviäsi sijoittamalla heidän puolestaan hyväntekeväisyyteen.

Järjestöjen kautta voit antaa vaikka lehmän, siemenlajitelman tai osallistua kehitysmaan lapsen koulukustannuksiin ystäväsi puolesta.

Ystävää voi muistaa myös tuotteella, jonka tuotto menee hyvään tarkoitukseen. Samalla saat hyvän mielen niin itsellesi kuin ystävällesi.

Kilpailut

Uusimmat