Kuva: Fotolia

Oletko jo kokeillut omenapiirakkasmoothieta? Syksyn herkullisimmat reseptit tuovat energiaa syyspäiviin!

11.10.2015 12:15 - Tiina Svensk

I love me -messujen virallinen bloggaaja Aino Mäkelä jakoi suosikkireseptinsä Voicen toimitukselle.

Syksyn kylmeneviin päiviin kannattaa varautua kiinnittämällä huomiota omaan ruokavalioonsa. Oikeanlaisella ravinnolla voi tukea omaa jaksamistaan, tehostaa vastustuskykyään ja virkistää päiviään.

Myös I love me –messujen virallinen bloggaaja, Aino Mäkelä kannustaa kiinnittämään huomiota ruokavalioon, jos haluaa suojautua tulevalta flunssakaudelta ja pimeiden päivien väsymykseltä:

- Ruokavaliossa kannattaa kiinnittää huomiota värikkyyteen ja laadunpanostamiseen. Smoothiet ja mehut ovat yksi parhaista keinoista saada paljon ravinteita yhdellä aterialla.

Ne myös imeytyvät helposti, mikä antaa ruuansulatukselle lepoa – se tukee hyvää immuniteettiä! Mäkelä kertoo ja muistuttaa, että lisäksi päivittäisen ruokavalion on oltava kunnossa. Hyvä peruspohja on edellytys terveenä pysymiselle.

- Itse tankkaan syksyn flunssakautena antioksidantteja, juon paljon vihreää teetä ja pakuria. Lisäksi terästän lähes kaiken inkiväärillä.

Hyödynnä satokausi

Syksyn satokausi mahdollistaa monipuolisuuden ja värikkyyden ruokavaliossa, eikä kauden antimia kannata jättää hyödyntämättä myös herkullisissa smoothieresepteissä. Syksyn satokaudesta löytyy paljon ravinteikkaita ainesosia smoothieihin:

- Ainakin puolukka, omena ja lehtikaali ovat loistava lisä smoothieen! Niistä saa paljon tärkeitä ravinteita ja tietysti makua. Lehtikaali sopii hyvin smoothien joukkoon, sillä sen maku on helposti peitettävissä, jos siitä ei tykkää.

Herkullisten smoothieiden lisäksi Mäkelän lempiherkku syksyisin on raakasuklaa:

- Se ei mene koskaan pois muodista ja on yksi parhaista syysväsymyksen selättäjistä!

Syksyn smoothiereseptit:

Jos satokauden marjat, kasvikset ja vihannekset tuntuvat haastavilta lisätä jokapäiväiseen smoothieen, kannattaa kokeilla Mäkelän syksyn luottoreseptejä:

Vihersmoothie

omena/päärynä
puolikas avokado
n. 15cm kurkkua
2 dl vettä
puolikas sitruuna
ruodittu lehtikaalin lehti
1-2 tl viherjauhetta

Suklaa-mustaherukkasmoothie

2 dl mustaherukoita
puolikas banaani
2 rkl chiasiemeniä
2 dl mantelimaitoa
2 rkl kaakaojauhetta
1 rkl kaakaonibsejä
1 rkl kookosöljyä
ripaus suolaa

Omenapiirakkasmoothie

omena
4 taatelia
puolikas avokado
2 dl mantelimaitoa
2 rkl manteleita
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
ripaus aitoa vaniljaa
ripaus suolaa

Lisää herkullisia reseptejä löydät Ainon blogista täältä.

Lue myös: Masentaako syksy? Vinkit joilla selvitä yli pimeästä vuodenajasta

I love me -messut Helsingin messukeskuksessa 16.-18.10.2015

Kilpailut

Uusimmat