Kuva: Fotolia

Päiväkotien on jo pakko kirjoittaa blogia - lastentarhaopettaja paljastaa riskin

14.10.2015 13:45 - Senni Loikala

Bloggaamisesta tulee osa päiväkotien arkea ainakin Turussa, jossa työntekijöiden tulee alkaa blogata vuoden loppuun mennessä.

Päiväkodeissa alkaa pian uusi aikakausi, kun vanhemmat pääsevät lukemaan tarhan kuulumisia työntekijöiden pitämästä blogista. Näin tapahtuu aluksi ainakin Turussa, jossa jokaisen päiväkodin täytyy perustaa blogi vuoden loppuun mennessä.

- Nuoret vanhemmat nykyään hakevat tietoa verkosta. Tässä on kyse ajantasaisuudesta eli meidänkin täytyy olla mukana sähköisessä viestinnässä, perustelee Turun kaupungin varhaiskasvatuksen palvelualuejohtaja Marja-Liisa Rantanen Turun Sanomille.

Hänen mukaansa blogin tarkoituksena on kertoa päiväkodin toiminnasta. Saitin tulisi pysyä aktiivisena, mutta blogipostauksien julkaisutahdin saa jokainen yksikkö päättää itse.

”Vuorovaikutuksesta ei saa tulla pinnallista”

Voice tavoitti neljä vuosikymmentä pääkaupunkiseudun päiväkodeissa töitä tehneen lastentarhaopettajan, joka näkee blogille olevan tilausta.

- Tiedän, että nykyvanhemmat haluavat sitä hirveästi. Ajatus blogista on periaatteessa hyvä ja se palvelisi vanhempia, hän kertoo.

Lastentarhaopettaja ei kuitenkaan usko, että blogin pitäminen päiväkotien nykyisillä resursseilla onnistuisi.

- Ei valitettavasti. Tämä ei tarkoita, että vastustan blogia kokonaan. Ainoa este mielestäni on se, että henkilökuntaa on nyt jo liian vähän, hän sanoo.

Ammattilaisen mielestä on tärkeää, että mahdollisesta blogista huolimatta vanhemmat tahtovat keskustella päiväkodin henkilökunnan kanssa lastensa kuulumisista. Blogipakon riskinä voi siis olla vuorovaikutuksen pinnallistuminen, jos vanhemmat tuntevat saavansa oleellisen tiedon lähinnä sähköisesti.

- Vuorovaikutus vanhempien kanssa ei saa muuttua pinnalliseksi, kun kuvataan tapahtumia blogissa. Sitä parempana pidän päivittäistä kohtaamista vanhempien kanssa, kasvoista kasvoihin.

Päiväkodit pitävät jo blogeja

Joissain päiväkodeissa blogin pitäminen on jo osana työntekijöiden arkea. Pääset kurkistamaan esimerkiksi lappeenrantalaisen päiväkoti Lauritsalan arkeen täältä ja mikkeliläisen päiväkotin Röllin menoon pääset mukaan täältä.


Kilpailut

Uusimmat