Kuva: Shutterstock

Ruokaisa tarjottava, joka sopii kaikille - kokeile suolaista piirakkaa pikkujoulupöydässä

27.11.2015 14:00 - Anniina Ojutkangas

Oletko ollut perhejuhlissa, joissa ei olisi tarjoiltu suolaista piirakkaa?

Ruokaisat suolaiset piirakat ovat aina olleet suomalaisten suosikkeja. Niitä maistellaan niin juhlissa ja illanistujaisissa, kuin arkisen kahvihetken suolapalanakin.

Piirakoita on yhtä monenlaisia kuin tekijöitäkin; ne on helppo täyttää omien suosikkien mukaan kasviksilla, lihalla tai tai kalalla. Erikoisruokavaliot on helppo ottaa huomioon vaihtamalla voi ja kerma laktoosittomiin, tai jauhot gluteenittomiin versioihin. Piirakan voi kruunata halutessaan reilulla juustokuorrutuksella.

Suolainen piirakka on monipuolisuutensa vuoksi erinomainen valinta myös pikkujouluihin!


Feta-pinaattipiirakka

Pohja

100 g Arla Meijerivoita

3 dl vehnäjauhoja

1/1 tl suolaa

tilkka vettä

Täyte

1 pieni sipuli

oliiviöljyä

3 kananmunaa

2 dl Arla Keittiö Täyteläinen ruokakermaa

1/2 tl mustapippuria

200 g Apetina Kreikkalaista Fetaa

150 g pinaattia


Tee näin:

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Nypi pehmennyt voi jauhojen joukkoon ja lisää tilkka vettä. Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin 15 minuutiksi.

Silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla oliiviöljyssä. Siirrä pohja suoraan jääkaapista 175-asteiseen uuniin 10 minuutiksi.

Tee sillä välin täyte. Sekoita ruokakerma ja munat keskenään, mausta mustapippurilla ja sekoita joukkoon kuullotettu sipulisilppu. Murenna fetajuusto ja levitä se pinaatin kanssa pohjan päälle. Kaada munakerma piiraan päälle ja paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.

Nauti raikkaan salaatin kanssa!

Kilpailut

Uusimmat