Kuva: Fotolia

Suunnitteletko koiran hankintaa? Varaudu oikein uuden perheenjäsenen saapumiseen

06.05.2016 12:00 - Anniina Ojutkangas

Uuteen kotiin muuttaminen on suuri asia pienelle pennulle. Koiranpentua voi auttaa kotiutumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi monella tavalla.

Uusi ympäristö hajuineen, äänineen ja ihmisineen on koiranpennulle mielenkiintoinen ja jännittävä, mutta myös pelottava paikka. On asioita, joilla kodista voi tehdä miellyttävän ja turvallisen ja viihtyisän paikan, kun turvaa ei voi enää hakea tutusta emosta ja sisaruksista.

Oma paikka kullan kallis

Koiranpennut, niin kuin ihmisvauvatkin, nukkuvat paljon. Pehmeä koppa tai muu suojainen alusta toimii hyvin omana pesänä. On tärkeää, että lepopaikka on rauhallisessa paikassa, josta on helppo pääsy vesikupille.

Pennulle voi viedä jo ennen luovutusta haisteltavaksi vaatteen tai muun kankaan kasvattajalle, jotta se tottuu uuden kodin ja sen asukkaiden tuoksuun. Vastaavasti kasvatuspaikasta voi ottaa viltin tai muun pehmeän kankaan mukaan, jotta pennulla on tuttuja tuoksuja uudessa ympäristössä. Viltin voi laittaa tuomaan turvaa pennun nukkumapaikalle.

Pennun voi olla vaikea rauhoittua touhukkaan päivän jälkeen. Kankaaseen kääritty kuumavesipullo muistuttaa emosta, ja voi auttaa pentua rauhoittumaan lämmöllään. Lämmin pullo tuo pennulle turvallisen olon ja nukahtaminen on helpompaa.

Turvallista tutustumista ja virikkeitä

Koiranpentu on monella tavalla samanlainen kuin ympäristöään tutkiva ihmistaapero. Matalilla tasoilla sijaitsevat helposti särkyvät esineet kannattaa siirtää pentuvaiheen ajaksi suosiolla muualle. Vilkasta pentua varten voi myös asentaa vetosuojat helposti aukeaviin laatikoihin.

Katso, ettei lattialla loju koiranpennun naskalihampaita varten sukkia, sähköjohtoja tai muuta mutusteluun houkuttavaa. Kaikki koiran suuhun mahtuvat pienet esineet on syytä piilottaa, jottei pentu vahingossa vetäise niitä henkeensä. Tarjoa koiralle sen sijaan sille varta vasten hankittuja leluja, joita se voi riepotella huoletta.

Kun opit tuntemaan pentusi paremmin, voit huolehtia että koiralla on aina juuri sellaisia leluja tarjolla, mistä se pitää eniten. Opettamalla koirasi leikkimään omilla leluillaan, suojaat kenkäsi ja muut esineet hampaanjäljiltä.

Välttämättömät tarvikkeet

Koiranpennut kasvavat hurjaa vauhtia ja kuluttavat ensimmäisen vuoden aikana jopa kaksi kertaa niin paljon kaloreita kuin aikuinen koira. Kun tarjoat pennullesi kasvua tukevaa laadukasta penturuokaa säännöllisesti, aluksi jopa 3-4 kertaa päivässä, saa pentu riittävästi energiaa kasvuun ja leikkeihin.

Ruoka- ja juomakupin on hyvä olla tukevia, esimerkiksi keraamisia, jottei pentu kaada niitä innostuksissaan. Opeta pennullesi, että syödessä ei leikitä, ja anna pennulle ruokarauha syömisen ajaksi.

Ruoka-, juomakupin ja oman pedin lisäksi koiranpentu tarvitsee kaulapannan ja hihnan ulkoilutusta varten. Hihnassa kävelyä ja kaulapantaan totuttelua voi harjoitella myös sisällä. Turkin hoitoa varten kannattaa hankkia harja, koirashampoo ja muita välineitä koiran karvan laadusta ja pituudesta riippuen.

Valmistamalla kotisi valmistaudut myös itse uuden perheenjäsenen tuloon. Kun ympäristö on turvallinen ja miellyttävä, voitte tutustua toisiinne rauhassa.

Kilpailut

Uusimmat