Kuva: Senja Rapila

Jannika, 31: "Jos kumppani olisi ilkeä eläimille tai lapsille, lähtisin välittömästi"

01.05.2016 10:10 - Anna Hopi

Rakkaudesta-sarjassa erilaiset ihmiset puhuvat avoimesti ja rohkeasti sellaisistakin asioista, joita ei ole välttämättä tapana sanoa ääneen. Nyt äänessä on Jannika.

"Olen ollut ala-asteella neljännellä luokalla, kun ihastuin ensi kertaa. Olen käynyt ruotsinkielisen ala- ja yläasteen. Meidän koulullamme oli ystävyyskoulu, joka oli suomenkielinen, mutta siellä oli kielikylpy-puoli. Vietimme viikon tässä koulussa vierailulla ja ihastuin vahvasti erääseen poikaan. Olimme hyviä ystäviä ja olemme edelleen välillä tekemisissä Facebookin kautta. On hauskaa seurata hänen elämäänsä, hänkin tekee uraa musiikin parissa Turun suunnalla."

"Olen kokenut teininä olleeni korviani myöten rakastunut, eikä rakkauden kohde ole vastannut tunteisiini. Ensimmäinen seurustelu tapahtui ysiluokalla. Seurustelin vuoden verran yhden pojan kanssa. Se oli "aikuisten oikeasti" suhde, menimme jopa esikihloihin. Lupaus kihlauksesta valitettavasti rikkoontui."

"Perhesuhteeni ovat olleet aina lämpimät ja ne ovat vain lähentyneet oman lapsen syntymän myötä. Ennen tuli soiteltua kerran viikossa, nykyään miltei päivittäin. Olen kuopus ja ainoa tytär. Olen ollut aina isän tyttö. Muistan, että isäni ei ole koskaan kieltänyt mitään minua. Hän on suurin tukijani ja kriitikkoni - hän sanoo suoraan, mikä on hyvä. Äitini on suurin esikuvani kaikessa, mitä hän tekee. Toivon, että voisin olla edes puoliksi hyvä äiti kuin mitä hän on. "

"Parisuhteessa on tärkeintä luottamus. Se, että ei tarvitse hetkeäkään epäillä toisen ihmisen rakkautta. Olisi äärimmäisen vaikeaa hyväksyä kumppanissa sitä, jos hän olisi ilkeä eläimille tai lapsille. Se on ehdoton ei. Kaiken muun voisin melkein antaa anteeksi, mutta sitä en. Jos ihminen on julma lapsille tai eläimille, se kertoo hänen olemuksestaan jotain niin synkkää, että pelottaa. Tämä asia saisi minut myös lähtemään suhteesta pois. Se olisi kerrasta poikki. En jäisi katsomaan, että tapahtuisiko asia toisen kerran."

"Olisin halunnut ymmärtää nuorena sen, että ihmisiin kannattaa tutustua ja olla todella avoin kaikille ihmisille. Koskaan et tiedä, millainen tyyppi ulkokuoren alta löytyy. En kaipaa aikaisempia rakkauksia. Olen seurustellut kaksi kertaa vakavasti. Kipeintä edellisestä suhteesta teki sen, että tiesin satuttavani toista. Olisin toivonut löytäväni nykyisen rakkauteni aikaisemmin."

"Suhteen aloittaminen ja päättäminen on kahden ihmisen välinen asia, ja uskon, ettei sitä voi yksin aloittaa tai päättää. Pyrin hoitamaan asiani niin, ettei erosta jää ihmisten välille kitkaa. Ihan sama, onko kyseessä ystävyyssuhde vai rakkaus, haluan, että suhteet päättyvät onnellisesti. Minua on joskus tuomittu rakkauden tähden ja uskon, että edelleenkin tuomitaan."

"Uskon siihen, että ihminen voi ihastua ihmiseen milloin vain minä hetkenä hyvänsä. Ihmiseen voi ihastua vain siksi, koska hän on ihana. Se ei tarkoita rakkaudellisia tunteita. Ihastuminen tarkoittaa mielestäni sitä, että ihastut jonkun persoonaan ja viihdyt hänen kanssaan. Rakastuminen on eri asia. Voin ihastua kymmenen kertaa päivässä niin ihmisiin, eläimiin kuin tavaroihinkin."

"Rakastan perheeni jäseniä, ystäviäni, koiriani ja elämää. Rakkaus on yksi syy herätä aamuisin. Olisin valmis tekemään rakkauden vuoksi paljon. Jos olisi jonkun rakkaan ihmisen henki uhattuna, olisin valmis tekemään mitä vain. Antamaan toisen silmänikin."

Kilpailut

Uusimmat