Kuva: Fotolia

Pariskunnat kertovat: Sooloseksi muuttui, kun muutimme yhteen

01.12.2015 21:45 - Pauliina Jokinen

Yhteisen kodin perustaminen muuttaa monta asiaa.

Parisuhteessa seksi on olennainen osa yhteistä elämää. Se ei silti tarkoita, että sooloseksin harrastamisen täytyisi kokonaan loppua.

Masturbointi vähentää stressiä ja auttaa nukkumaan paremmin. Tämä johtuu siitä, että sooloseksi vähentää verenpainetta ja nostaa endorfiinitasoja, jotka auttavat rentoutumaan. Siitä huolimatta moni piilottelee asiaa kumppaniltaan.

"Kun asuin kämppisten kanssa, laitoin vain oman huoneeni oven kiinni ja sain yksityisyyttä. Nyt kun asun tyttöystäväni kanssa, minusta tuntuu, että ainoa hetki masturboida, on silloin, kun hän ei ole kotona. Parisuhteessa oven lukitseminen ei ole mahdollista samalla tavalla - se antaa viestin, että olen tekemässä jotakin aivan kamalaa."

"Aiemmin pidin vibraattoriani yöpöytäni laatikossa. Joskus jopa nukahdin niin, että se oli edelleen sängyssäni. Nyt asun poikaystäväni kanssa, ja vaikka en uskoisikaan, että hän kävisi tutkimassa yöpöytäni laatikkoa, tuntuisi oudolta säilyttää vibraattoria siellä. Nyt se on laatikossa vaatekaapissa ja kaivan sen entistä harvemmin esille."

"Rakastan sulhastani, mutta hän ei vain ymmärrä vinkkiä. Yritän välillä saada hänen huomionsa pois televisiosta ja saatan jopa mainita haluavani harrastaa seksiä. Aina hän ei silti reagoi. Silloin kerron meneväni makuuhuoneeseen masturboimaan ja hän saa tulla mukaan, jos haluaa. Aina hän haluaa."

"Masturboin katsomalla pornoa. Teen sen salaa silloin, kun vaimoni ei ole kotona. Olen erittäin tarkka, ettei koneeni selaimelle jää jälkiä, että olen käynyt pornosivuilla. Siitä huolimatta olen välillä vainoharhainen."

"Saattaa kuulostaa hassulta, mutta eräs pornotähti näyttää aivan tyttöystävältäni. Sen jälkeen, kun aloitimme seurustelun, olen masturboinut vain hänen videoitaan katsellen. Tuntuu, kuin olisin tavallaan lojaali tyttöystävääni kohtaan."

"Masturboin vain silloin, kun tiedän, ettei poikaystäväni ole tulossa kotiin hetkeen. Kerran jäin kiinni, kun masturboin sohvallamme ja poikaystäväni tuli kotiin. Hän luuli, että petin häntä."

"Masturboin silloin, kun minusta tuntuu sitä. Yleensä teen sen suihkussa, kun tulen kuntosalilta kotiin aamulla. Joskus tyttöystäväni ihmettelee, mikä minulla kesti niin kauan."

"Mieheni nukkuu hyvin sikeästi. Voin harrastaa sooloseksiä sängyssämme, kun hän nukkuu - eikä hän huomaa mitään. Toivon, että hän heräisi joskus ja liittyisi mukaan."


Lue myös: Vähentää stressiä, ehkäisee syöpää: 6 hyvää syytä harrastaa sooloseksiä

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat