Instagram-komistus antoi kasvot masennukselle - voi koskettaa ketä tahansa meistä

26.11.2015 17:45 - Senja Rapila

Masennus on yleinen sairaus, josta ei monen mielestä puhuta tarpeeksi - ainakaan omilla kasvoilla. Syntisen komea Jack Hughes päätti tehdä poikkeuksen asiaan. 

Graafinen suunnittelija Jack Hughes, 27, asuu Shorditchissä, Lontoossa. Miehellä diagnosoitiin vakava masennus vuonna 2012. 

- Huonoina päivinäni ajatukseni vievät minut takaisin vuoteen 2012, kun masennukseni oli pahimmillaan. Olen näinä päivinä todella unelias, nukun liian paljon, yöni ovat levottomia enkä saa nukuttua. Olen todella ärtyisä ja menetän kiinnostuksen asioihin, jotka toivat minulle aiemmin iloa, Hughes kertoo.

- Itkin ennen todella paljon. Se on varmasti miehille kaikista vaikeinta myöntää - varsinkin masentuneille. Nyt masennuslääkkeeni ovat kuitenkin vähentäneet tunteellisuuttani, joka on joillain tavoilla hyväkin asia. Se on kuitenkin myös todella ärsyttävä sivuoire, varsinkin silloin, kun haluaisit vain itkeä.

Hughes kertoo myös sulkeneensa itsensä kaiken ulkopuolelle pahimpina masennuksen hetkinään. 

- Useimmiten suljin itseni ulkopuoliselta maailmalta: en vastannut kenenkään viesteihin ja keskityin vain työntekoon. En käynyt enää salilla ja yritin poistaa itseni kokonaan yhteiskunnasta, hän toteaa.

Tällä hetkellä mies on onneksi suhteellisen hyvinvoiva - kiitos masennuslääkkeiden sekä kognitiivisen käyttäytymisterapian.

- Syynä voi olla vain minun huono muistini, mutta en muista oppineeni koulussa mitään psykiatrisista sairauksista. Ennen kuin minulla diagnosoitiin masennus, minulla ei ollut mitään ideaa siitä, mikä minua vaivasi. Nuorena luulin, että tämä on vain jotain mitä joillekin ihmisille tapahtuu. Jos minua olisi valistettu sairaudesta jo nuorella iällä, olisin todennäköisesti pystynyt välttämään kaikki ne itsetuhoiset hetket, joita koin vuosien masentuneisuuden aikana.




Lue myös: Särkynyt sydän voi todellakin tappaa

Kilpailut

Uusimmat