Kuva: Fotolia

Kamppailetko uniongelmien kanssa? Lue 10 täsmävinkkiä laadukkaisiin yöuniin

13.12.2015 16:15 - Tiina Svensk

Kukapa ei haaveilisi laadukkaista, katkeamattomista yöunista.

Hyvin nukutun yön jälkeen on helppo herätä uuteen päivään levänneenä ja energisenä. Jos laadukkaiden yöunien nukkuminen on kuitenkin sinulle rutiinin sijasta vain muisto, kannattaa kokeilla Huffington Postin listaamia vinkkejä hyvien yöunien saavuttamiseksi:

Päivän aikana

1. Nuku pitkien päiväunien sijasta ainoastaan 20 minuutin mittaisia jaksoja

2. Älä torkuta aamuisin.

3. Kokeile kehoa ja mieltä rentouttavia liikuntamuotoja, kuten joogaa.

4. Käy hierojalla tai akupunktiossa, sillä kireydet ja jännitykset kehossa voivat vaikeuttaa rentoutumista iltaisin.

Iltaisin

5. Aseta itsellesi nukkumaanmenoaika. Kun teet nukkumaanmenosta rutiini, kehosi osaa valmistautua siihen ja nukahtamisesta tulee kerta toisensa jälkeen helpompaa.

6. Sulje tietokone ja televisio ainakin tuntia ennen nukkumaanmenoa. Päätä, ettet selaile puhelintasi enää iltaisin, sillä ruutujen valo häiritsee melatoniinin tuotantoa.

7. Vältä alkoholin juomista iltaisin, sillä vähäinenkin määrä alkoholia heikentää unenlaatua huomattavasti.

Valitse oikein

8. Pyri vähentämään kofeiinin käyttöä. Juo viimeinen kuppisi kahvia korkeintaan viideltä illalla, jolloin kofeiini ehtii suurimmaksi osaksi haihtua kehostasi ennen iltaa.

9. Liiku säännöllisesti. Säännöllinen liikunta auttaa sinua myös nukkumaan paremmin.

10. Hoida ruuansulatustasi. Ongelmat ruuansulatuksen kanssa saattavat valvottaa öisin, joten tarkasta ruokavaliosi kuntoon ja anna sille ruokaa, joka hoitaa suoliston hyviä bakteereja.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat