Kuva: Fotolia

Kohdeltiinko sinua huonosti? Lue, reagoitko samoin kuin suurin osa ihmisistä

25.11.2015 14:45 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan ikävällä käytöksellä on uskomattoman suuria seurauksia.

Jos yksi ihminen käyttäytyy töykeästi, saa hän ympärilläänkin olevat kuomat käyttäytymään tylysti. Kyseessä on psykologinen ilmiö, jonka Floridan yliopiston tutkijat vahvistivat todeksi.

Tutkimuksessa ihmisille tehtiin kolme erilaista testiä, joissa selvitettiin tylyn käytöksen vaikutuksia heidän omaan tapaansa kohdella muita.

Tulokset olivat jokaisessa kokeessa samankaltaisia. Mikäli ihminen itse käyttäytyi tylysti tai sai osakseen tympeää kohtelua, tarttuiat huonot käytöstavat heihin ja ne lähtivät leviämään muihin ihmisiin.

Kiinnostavaa on, että tylyä kohtelua saaneet ihmiset alkoivat jatkossa tehdä virhetulkintoja saamastaan kohtelusta. Vaikka heitä kohtaan oltaisiin tuolloin käyttäydytty hyväntahtoisesti, pitivät he käytöstä tylynä.

Näin ollen kannattaa muistaa kohdella ihmisiä sydämellisesti.

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat