Kuva: Fotolia

Kymmenen minuutin treeni riittää - tehokkaampaa kuin pitkä jumppa!

28.04.2016 15:15 - Pauliina Jokinen

Minuuttien rankka liikunta voi olla tehokkaampi kuin 45 minuutin jumppa.

Ajanpuute ei enää jatkossa ole hyvä syy jättää treenejä väliin. Tuoreen tutkimuksen mukaan vain muutaman minuutin kestävät intensiiviset rutistukset auttavat kehittämään kuntoa.

Tutkimuksessa vertailtiin intervallitreenien ja pitkään jatkuvien liikuntasuoritusten vaikutuksia. Tutkijat havaitsivat 20 sekuntia kestävien tiukkojen rutistusten kohottavan kuntoa ja insuliinin tuotantoa. Liikuntasuoritusten tuli olla äärimmäisen rasittavia, mutta lajilla ei ollut erityisesti merkitystä.

- Monet ihmiset väittävät, ettei heillä ole aikaa liikkua. Se ei ole enää hyvä syy, tutkija Martin Gibala sanoo.

Koehenkilöitä seurattiin 12 viikon ajan. Osa koehenkilöistä treenasi nopeasti ja tehokkaasti, kun vertailuryhmän henkilöt tekivät 50 minuuttia kestäviä pitkäkestoisia harjoituksia.

Tiukkoja intervallitreenejä tehneet koehenkilöt urheilivat viikossa yhteensä vain puolen tunnin ajan. Kymmenen minuutin tehotreeni piti sisällään kaksi minuuttia kestäneen lämmittelyn ja kolme minuuttia kestäneen jäähdyttelyn sekä viisi minuuttia kestäneen tiukan treeniosuuden, jossa oli kolme 20 sekuntia kestävää äärimmäisen tiukkaa rutistusta. Koehenkilöt tekivät ohjelman kolme kertaa viikossa.

Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että lyhyet ja intensiiviset harjoitukset kehittivät kuntoa.

- Tutkimuksemme osoittaa, että intervallipohjaiset harjoitukset voivat olla tehokkaampia - voit saavuttaa terveysvaikutuksia tehokkaammin kuin perinteisellä lähestymistavalla, Gibala lupaa.

Gibala kuitenkin muistuttaa, että hyvän kunnon saavuttaminen ja terveelliset elämäntavat sisältävät paljon erilaista liikuntaa.

Lue myös: "Kestävyysliikunta ja voiteet auttavat" - 5 myyttiä selluliitista kumottiin

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat