Kuva: Fotolia

Luulitko näkeväsi unta vieraasta ihmisestä? Unifaktojen mukaan olet tavannut hänet ennenkin

30.11.2015 22:45 - Senni Loikala

Erikoisten unifaktojen mukaan ihminen pystyy nähdä unta vain sellaisista henkilöistä, jotka hän on nähnyt aiemmin.

Higher Perspectives -sivusto kokosi yhteen erikoisia väittämiä nukkumisesta. Tiesitkö sinä seuraavia unten mailla tapahtuvia asioita?

1) Pystymme yhdistämään unissa esiintyville henkilöille vain sellaiset kasvot, jotka olemme nähneet jossain joskus aiemmin. Näin ollen vieraiden kasvojen näkemisen pitäisi olla mahdotonta.

2) Miesten unissa esiintyvistä henkilöistä noin 70 prosenttia on toisia miehiä. Naiset puolestaan näkevät yhtä paljon unia miehistä ja naisista.

3) Kun delfiinit nukkuvat, pysyvät niiden aivot hereillä. Niiden tehtävänä on muistuttaa eläintä, että sen täytyy hengittää.

4) Noin 12 prosenttia ihmisistä näkee unensa mustavalkoisina.

5) Parasomniasta kärsivät ihmiset saattavat päätyä tekemään unessa karmeita asioita. Näitä ovat muun muassa unessa ajaminen, seksuaalirikokset ja jopa murhat.

6) Jokainen terve ihminen näkee unia. Jos näin ei tapahdu, voi se olla merkki persoonallisuushäiriöistä.

7) Koalat nukkuvat kaikista nisäkkäistä eniten, eli 22 tuntia päivässä. Se on paljon verrattuna esimerkiksi kirahveihin, jotka nukkuvat päivittäin vain kaksi tuntia.

8) Ihminen kuolee kymmenessä päivässä, jos hän ei pysty nukkumaan. Se on lyhyempi aika, kuin esimerkiksi nälkään nääntyminen. Siitä johtuvaan kuolemaan menee yleensä kaksi viikkoa aikaa.


LUE MYÖS: Ajettiinko sinua takaa unessa? Yleisimpien unien piiloviestit selvitettiin

Lähde: Higher Perspectives

Kilpailut

Uusimmat