Nainen testasi kuukautispikkuhousuja: "Ei lainkaan vuotoja, helpompaa kuin siteet tai tamponit"

26.11.2015 19:45 - Eeva Rajala

Kerroimme jo kesällä niin sanotuista kuukautispikkuhousuista, jotka ovat kenties mullistamassa naisten maailman.

Kolme amerikkalaisnaista suunnitteli pikkuhousut, jotka ovat nimenomaan kuukautisia varten. Pikkupöksyt näyttävät tavallisilta alusvaatteilta, mutta ne sisältävät patentoitua teknologiaa. Ne ovat vuotosuojattuja, hygieenisiä ja pestäviä. Imukyvyn kerrotaan vastaavan kahta tamponia.

Women's Health -lehden toimittaja Caitlin Abber testasi Thinx-kuukautispikkuhousuja ensimmäisenä kunnon kuukautisvuotopäivänä. Hänen mukaan tamponien käyttö on ollut hänestä aina vähän iljettävää, joten hän otti uutisen uusista kuukautispikkuhousuista iloisena vastaan. Pikkuhousuja on eri mallisia aina tavallisista pikkuhousuista stringeihin. Abber valitsi testaukseen mustat stringipöksyt.

"Ei minkäänlaisia vuotoja, ei tahroja missään"

Pöksyjen musta väri sai naisen hieman mietteliääksi, sillä väri piilottaa lähes täydellisesti vuodon määrän sisäänsä. Hän kuitenkin sanoo pöksyjen olleen helppokäyttöiset, sillä päivän aikana ei tarvinnut huolehtia tamponien tai siteiden vaihtamisesta. Abber kertoo, että hänen kuukautisvuotonsa on yleensä suhteellisen niukkaa.

- Laitoin pöksyt jalkaan aamulla noin klo 7.00, enkä ottanut niitä pois kuin vasta seuraavana aamuna. Matkustin metrossa, ulkoilutin koiraani, istuin toimiston valkoisella sohvalla. Arvatkaa mitä? Ei minkäänlaista vuotoa. Ei tahroja missään, ei edes lempipyjamassani, Abber kertoo.

Kuukautispikkuhousut tekivät siis luvattua työtä. Abber suositteleekin kuukautispikkuhousuja kaikille, jotka ovat kyllästyneet vaihtamaan tamponeja monta kertaa päivässä. Housujen hinta pyörii kuitenkin noin 20 euron tuntumassa, ja vuotopäivien tarvittaisiin enemmän kuin yhdet kuukautispöksyt, joten kaikilla ei välttämättä riitä raha tällaiseen "luksukseen".


Lue myös: Ajatukset, jotka käyvät jokaisen naisen mielessä kuukautisten aikaan

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat