Kuva: Fotolia

Ovatko hormonisi sekaisin? Oireet, joista on syytä huolestua

04.10.2015 20:15 - Reetta Haverinen

Monet epämääräiset terveysongelmat saattavat johtua hormonien epätasapainosta.

Hormonit vaikuttavat valtavan paljon ihmisten hyvinvointiin. Mieliala, aistien toiminta, ihon ja hiusten kunto, paino ja arjessa jaksaminen riippuvat paljon siitä, ovatko hormonit balanssissa vai eivät. 

Naisten mielialavaihtelut liittyvät usein kuukautiskiertoon ja hormonimäärien luonnolliseen vaihteluun, joten selittämättömistä itku- ja kiukkukohtauksista ei välttämättä tarvitse vielä huolestua. On kuitenkin muutamia seikkoja, jotka saattavat kertoa, että hormonitasapainosi heittelee tavallista voimakkaammin.

Jos olet huomannut kärsiväsi joistain seuraavista seikoista, on sinun parasta pistäytyä lääkärin vastaanotolla. Voi olla, että hormonisi ovat pahasti epätasapainossa ja asia vaatii jatkotutkimuksia:

Väsymys

Monet ihmiset jättävät väsymyksensä noteeraamatta. Vaikka joskus väsymys johtuu esimerkiksi huonosti nukutuista öistä, epäsäännöllisestä ruokavaliosta tai muusta vaarattomasta tekijästä, voi joskus uupumus olla viesti jostain vakavammasta. Jos olet kärsinyt pitkään selittämättömästä väsymyksestä, varaa aika esimerkiksi työterveyslääkärille. Joskus hormonien epätasapaino voi oireilla muun muassa väsymyksenä.

Myös unettomuus voi olla oire hormonien epätasapainosta, joka väistämättä vaikuttaa myös energiatasoihin ja arjessa jaksamiseen.

Ärtyneisyys

Ärtyneisyys ja kiukuttelu voivat olla normaaleja PMS-oireita, mutta joskus pahantuulisuus voi kieliä siitä, että hormonitasapaino on sekaisin. Varsinkin, jos olet huomannut olevasi jatkuvasti normaalia kiukkuisempi ja tiedät, ettei se luultavasti johdu kuukautisista, voi olla järkevää pistäytyä asiantuntijan pakeilla.

Hiusten lähtö

Hiusten oheneminen voi olla merkki raudanpuutteesta tai aliravitsemuksesta, mutta myös hormonien epätasapainosta. Siten äkillistä hiusten lähtöä ei tule jättää noteeraamatta vaan syy kannattaa aina selvittää.

Painon vaihtelut

Jos painosi on viime aikoina heilahdellut, vaikka et ole muuttanut merkittävästi liikunta- tai syömistottumuksiasi, voi hormonitasapainossasi olla jotain vialla. Jos hormonit heittävät kärrynpyörää, voivat kilot alkaa kertyä vatsaan tai lanteille. 

Toisaalta, kun kilpirauhanen toimii normaalia vilkkaammin, paino voi myös laskea. Kilpirauhasen liikatoiminta johtuu kilpirauhashormonin liikaerityksestä.

Kuukautishäiriöt

Kun kuukautiskierto muuttuu epäsäännölliseksi tai vuodot loppuvat kokonaan, kertoo se useimmiten hormonitason häiriöistä.

Haluttomuus

Jos seksi ei ole kiinnostanut sinua enää pitkään aikaan, voi olla, että sukupuolihormonisi ovat epätasapainossa. Kun hormonisi ovat jälleen balanssissa, voi seksi jälleen alkaa kiinnostaa.

Karvojen runsas kasvu

Liian suuri määrä testosteronia naisen elimistössä voi aiheuttaa muun muassa karvojen liikakasvua ja miehisten piirteiden esiintymistä.

Monet yllä mainituista oireista ovat yleisiä ja vaarattomia kehonreaktioita, jotka liittyvät esimerkiksi elämäntilanteiden muutoksiin tai stressiin. Muista kuitenkin suhtauta aina vakavasti kehon toiminnan muutoksiin. Esimerkiksi hormonitason häiriöt voivat vaikuttaa paljon terveyteen ja hyvinvointiin varsinkin, jos ne jätetään pitkään huomiotta. Jos epäilet häiriöitä hormoneissasi, hakeudu lääkärille.

Muun muassa Kaisa Jaakkola kirjoittaa kirjassaan Hormonidieetti, että hormonitasapaino on kuin sinfoniaorkesteri: jokaisen osan on oltava kohdallaan, jotta kokonaisuus toimii oikein. Kun yhden hormonin määrä nousee liian korkeaksi, voi toisen hormonin määrä laskea. Siten hormonien epätasapaino voi aiheuttaa ketjureaktion, joka laittaa ongelmat kasaantumaan tai hyvinvoinnin järkkymään. Asiaan on siten syytä suhtautua vakavasti.


Lue myös: Sekin vielä! Kuukautiset maksavat naiselle käsittämättömän suuren summan rahaa elämän aikana

Lähde: Prevention ja Hormonidieetti: Jaakkola Kaisa 2011, Tammi, Helsinki

Kilpailut

Uusimmat