Kuva: Fotolia

Raskausajan ikävät oireet viittaavat tyttövauvaan?

29.04.2016 17:15 - Senni Loikala

Tutkimuksen mukaan haastava raskaus saattaa povata, että pienokainen olisi tyttö.

Raskaana ollessa monet arvuuttelevat pienokaisensa sukupuolta, ennen kuin he saavat tahtoessaan kuulla sen hoitohenkilökunnalta. Daily Mail -brittilehti ja New Scientist -sivusto uutisoivat tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan raskausajan poikkeuksellisen voimakkaat pahoinvoinnit viittaisivat tyttövauvaan.

Tutkimuksessa käytiin läpi 1,65:n miljoonan raskaana olevan ruotsalaisnaisen tietoja. Tuloksista selvisi, että heikoimmin koulutetut naiset kärsivät muita todennäköisemmin raskausajan holtittomista pahoinvoinneista. 56 prosenttia naisista, jotka kärsivät voimakkaista pahoinvoinneista ja jotka eivät saaneet keskenmenoa, synnytti tyttövauvan.

Rankat pahoinvoinnit lisäsivät tosin myös keskenmenon riskiä. New Scientist -sivuston mukaan on mahdollista, että "tyttösikiöt" välttäisivät keskenmenon poikia suuremmalla todennäköisyydellä.

Raskausajan äärimmäiset pahoinvoinnit pitävät sisällään tiuhoja oksentelukertoja. Joskus naiset voivat oksentaa jopa 50 kertaa päivän aikana.

Muita vinkkejä

On olemassa monia leikkimielisiä vihjeitä siitä, kumpaa sukupuolta masu-asukki mahtaa olla. The Articulo Uno News -sivuston mukaan vauva on poika, jos vatsa muistuttaa muodoltaan koripalloa. Jos vatsa puolestaan muistuttaa vesimelonia, uskotaan siellä kasvavan pieni tyttö.

Lisäksi sivustolla kerrotaan, että makeat mieliteot raskausaikana viittaisivat tyttövauvaan, kun taas suolaiset ja tuliset herkkuhimot puhuisivat pojan puolesta.

Lähteet: The Scientist ja The Articulo Uno News

Lue myös: Ammattisi vaikuttaa mahdollisuuksiisi tulla raskaaksi? "Opettajat hedelmöittyvät helpoiten"

Kilpailut

Uusimmat