Kuva: Fotolia

Raskausarpien syntyyn uppouduttiin - tutkijoilla on kaunis viesti naisille

24.11.2015 16:45 - Senni Loikala

Tutkimuksessa otettiin selvää, miten raskausarvet tarkalleen syntyvät.

Tuore yhdysvaltalainen tutkimus vahvisti, miksi iholle syntyy raskausarpia. Ne johtuvat siitä, että ihon joustava kuituverkko joutuu koetukselle usein raskauden ja painonnousun vuoksi.

Tutkija Frank Wrang Michiganin yliopistosta muistuttaa, että myös geeniperimä voi altistaa raskausarville. Jos lähisukulaisillesi on muodostunut herkästi raskausarpia, saattaa olla, että niitä tulee sinullekin helpommin.

Raskausarpia saanut hipiä ei tule palaamaan entisenlaiseksi samalla tavalla, kuin esimerkiksi pesussa venyneestä vaatteesta ei saa enää uudenveroista.

- Fakta siitä, että raskausarvet syntyvät ihossa molekyylitasolla, tarkoittaa sitä, etteivät mitkään rasvat tee muuta kuin kevennä lompakkoasi, Wang selvittää.

Ei syytä peitellä

Tutkimuksessa selvitettiin myös raskausarpien vaikutuksia naisten elämään. Joskus ne voivat jopa horjuttaa henkistä hyvinvointia.

- Osasta naisista tuntuu, että heidän itsetuntonsa, elämänlaatunsa ja halukkuutensa osallistua tiettyihin aktiviteetteihin kärsivät, Wang kertoo.

Miestutkija mukaan pieniin, inhimillisiin virheisiin ei kannattaisi kiinnittää huomiota. Hän puhuu asiasta kauniisti ja suosittelee olemaan ylpeä itsestään juuri sellaisena, kuin millainen on:

- Pistämme uskomattoman ja naurettavan määrän aikaa ladataksemme naisille paineita, jotta he kiinnittäisivät huomiota virheisiinsä ja niinpä he unohtavat, kuinka kauniita he ovat nykyään. P*skat paineille, kuka välittää – olkaa vain oma itsenne, älkää peitelkö itseänne, olkaa ylpeitä.


Lähde: Shape

Kilpailut

Uusimmat