Kuva: Fotolia

Sisaruksilla todettiin karmaiseva sairaus: Eivät voi nukkua lainkaan

02.05.2016 20:15 - Pauliina Jokinen

Australialaissisarukset kuolevat lopulta unettomuuteen.

Väsymys ja unettomat yöt ovat raskaita kenelle tahansa. Erityisen uuvuttavia en ovat australialaisille Hayley Webbille, 30, ja hänen veljelleen Lanchlanille, 28. Molemmat sisarukset sairastavat perinnöllistä tautia, jonka takia he eivät lopulta pysty nukkumaan lainkaan.

Uutisreportterina työskentelevä Hayley ja hänen veljensä kertoivat sairaudestaan 60 Minutes -ohjelmassa. Perinnölliseen sairauteen ei ole olemassa parannuskeinoa ja sekä kaksikon isoäiti että äiti ovat menehtyneet tautiin.

Aivoissa olevan taudin takia nukahtaminen tulee lopulta mahdottomaksi. Sisarukset saivat tietää suvun perinnöllisestä sairaudesta, kun heidän isoäitinsä sairastui kaksikon ollessa teini-ikäisiä.

- Se oli ensimmäinen kerta, kun saimme tietää taudista, Hayley kuvaili.

Vuonna 2011 myös sisarusten äiti sairastui tautiin.

- Muistan, kuinka lähdin uuteen työpaikkaani ja hän sanoi "hyvää työpäivää, olen niin ylpeä sinusta". Kun myöhemmin samalla viikolla tulin käymään, hän kutsui minua Jillianiksi ja luuli minun olevan taloudenhoitajamme. Hänen tautinsa oli äärimmäisen aggressiivinen, Hayley kertoi.

Unettomuus aiheuttaa lopulta hallusinaatiota ja muita harhoja.

- Kehosi ei anna sinun virkistyä lainkaan ja se on kuin olisit hereillä elämäsi viimeiset kuusi kuukautta, Lanchlan kuvaili.

Sisarusten äiti oli menehtyessään 61-vuotias, heidän tätinsä kuoli 42-vuotiaana ja isoäiti 69-vuotiaana. Sisarusten eno menehtyi sairauteen 20-vuotiaana.

- Se voi siis tapahtua vaikka huomenna, mutta ennen kuin olemme vaarassa, voi meillä olla edessämme vaikka kymmenen hyvää vuotta. Toivon, että parannuskeino löydettäisiin siihen mennessä, Hayley toivoo.

Lue myös: Minun tarinani: "Olenko todella liian ruma löytääkseni rakkauden?"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat