Kuva: Fotolia

Pariskunta palasi kotiin lomamatkalta - Sohvalla makoili yllättävä vieras

27.06.2017 15:15 - Katariina Auvinen

Kotiin tullessa pari huomasi, että heidän yksi ikkunoistaan on rikki.

Lomamatkalta palatessa ei toivoisi mitään ylimääräisiä yllätyksiä. Lähinnä mielessä siintää vain ruoka ja sohvalle kellahtaminen. Minnesotassa asuvalla pariskunnalla oli hieman erilainen kotiinpaluu, kun he huomasivat yhden ikkunan rikkoutuneen. 

Mennessään sisälle kotiinsa, Barry Peterson käski vaimonsa soittaa hätänumeroon. Sohvalla loikoili nimittäin yllättävä vieras, joka ei suostunut siirtymään paikoiltaan. Pariskunnan kotiin oli ikkunan läpi lentänyt suuri villikalkkuna, joka oli kotiutunut varsin hyvin. 

"Tämä on hieman outo pyyntö", Pettersonin vaimo sanoi soittaessaan hätänumeroon. Poliisit tulivat hätistelemään tunkeilijaa pois, mutta kalkkunan saaminen ulos oli varsinaisen työn ja tuskan takana. 

Poliisit kirjoittivat asiasta Facebookiin ja nimesivät kalkkunan Tomiksi. Tipun häätämiseen tarvittiin nimittäin yhteensä kuusi ihmistä. Kaksi poliisia tuli lisäavuksi, kun iso kalkkuna ei suostunut hievahtamaankaan sohvalta. 

Lue myös: Onko sisustussuunnittelijan koti maailman kaunein värikäs asunto? Katso uskomattomat kuvat

Lähde: DoDo

Kilpailut

Uusimmat