Kuva: Fotolia

Tubettaja tunki päänsä mikroon, joka täytettiin sementillä - seuraukset olivat karut

09.12.2017 19:15 - Iiro Myllymäki

Miehen pää juuttui mikroon, ja palokunta jouduttiin kutsumaan paikalle.

YouTubeen ladataan jos jonkinmoisia kepposteluvideoita, joissa saatetaan liikkua jopa vaarallisuuden rajamailla. Näin kävi erään 22-vuotiaan brittitubettajan kohdalla, joka kavereineen toteutti erikoisen ja samalla vaarallisen tempun.

Nuori mies laittoi muovipussilla suojatun päänsä mikroaaltouuniin, ja tämän jälkeen hänen kaverinsa kaatoivat sekoittamaansa sementtiä mikroon. Tarkoituksena oli käyttää mikroa muottina. Ryhmä kuitenkin tajusi tempauksensa vaarallisuuden, kun miehen pää oli jumittunut mikroon. Kaverukset yrittivät irrottaa miehen päätä mikrosta puolentoista tunnin ajan ennen kuin he soittivat palokunnan paikalle apuun.

Palokunnalta kesti noin tunti saada mies vapautettua kiipelistään.

- Niin hassulta kuin tämä kuulostaakin, tämä nuori mies olisi hyvin voinut tukehtua tai loukkaantua vakavasti, pelastusoperaatioon osallistunut palomies Shaun Dakin kertoo The Guardianille.

Palomiehet joutuivat käyttämään ruuvitalttaa saadakseen sementin halkaistua. Lopulta kun pelastusoperaatio oli saatu loppuun, tempauksen tehnyt porukka pyyteli palokunnalta anteeksi. Jotta vastaavilta tapauksilta vältyttäisiin tulevaisuudessa, palokunta jakoi tarinan Facebook-sivullaan varoittavana esimerkkinä. Voit katsoa päivityksen alta tai tästä linkistä.

Lue myös: Menikö tubettaja jo liian pitkälle? Pyrkii Ellen DeGeneresin talk show'hun erikoisella videolla

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat