Maailman jäätävin kilpailu? Hiukset jäädytetään yli -20 asteen pakkasessa

23.02.2017 22:45 - Senni Loikala

Kuvasato varsin erikoisesta kilpailusta herättää huvitusta.

Kanadassa järjestetään vuosittain kansainvälinen kilpailu, jossa osallistujat kisaavat hiusten jäädyttämisestä kuumassa lähteessä. Voittajaksi valitaan henkilö, jonka hiukset ovat jäätyneet parhaiten ja jonka ulkonäkö on muuttunut kaikista huvittavammaksi jäädytyksen seurauksena.

Hiusten jäädyttäminen tapahtuu siten, että kutrit kastellaan kuumassa lähteessä eikä tämän jälkeen päätä laiteta veden alle. Tällöin kylmä ilma saa hiukset, kulmakarvat ja jopa silmäripset jäätymään.

Kyseinen kuuma lähde on yleisölle avoinna myös kilpailun ulkopuolella. Ihmisiä suositellaan saapumaan paikalle lämpötilan ollessa erityisesti yli -20 asteen, sillä tuolloin hiukset saadaan jäätymään melko nopeasti.

Katso alta kuvia ihmisistä, jotka ovat jäädyttäneet hiuksensa kuumassa lähteessä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lue myös: Lopeta liukastelu – 3 vinkkiä talvikävelyyn

Lue myös: Suomessako muka lumisia talvia? Kuvat maailman lumisimmasta paikasta jättävät sanattomaksi

Lähde: Takhini Hot Pools

Kilpailut

Uusimmat