Järkyttävää! Thaimaassa myydään värjättyjä tipuja lasten leluiksi - katso video

21.07.2015 23:15 - Reetta Haverinen

Thaimaassa myydään lapsille varsin kyseenalaisia ''leluja''.  

33-vuotias Gina Jones törmäsi lomallaan varsin järkyttävään näkyyn. Vapaapäiviään Thaimaassa kumppaninsa kanssa vietellyt nainen hämmentyi eteensä tupsahtaneesta pinkistä tipusta, joka hyppeli sirkuttaen Jonesin pariskunnan silmien eteen. Hämmentyneet lomalaiset äimistyivät huomatessaan tipun ikään kuin johdattavan Jonesit romua täynnä olevan kuorma-auton lavalle.

Jonesit huomasivat auton lavalla muovisäkin, joka oli täynnä värjättyjä kananpoikia. Osa tipuista oli pinkkejä, osa keltaisia tai vihreitä.

- Vaikutti siltä, että vapaana ollut tipu johdatti meidät hätää kärsivien ystäviensä luo, Jones toteaa.

Eläinraukat olivat loukussa suljetussa muovipussisa, eivätkä päässeet pakenemaan, vaikka kuinka yrittivät.

- Lämmintä oli noin 35 astetta, joten tipuilla oli taatusti tukahduttavan kuuma olla. Näytti siltä, etteivät ne pystyneet hengittämään, Jones kertoo järkyttyneenä.

Jonesit yrittivät avata muovipussin, jotta eläinparat olisivat saaneet ilmaa. Pariskunnan pelastustoimet jäivät kuitenkin kesken, kun lauma lapsia saapui paikalle ja Jonesin kaksikko alkoi saada osakseen vihaisia katseita. Pian rekka käynnistyi ja huristeli tiehensä tiput ja lapsikatras mukanaan.

Pariskunta epäili, että rekka oli luultavasti kuljettamassa tipupoloja lomarannan tuntumaan, jossa niitä oli todennäköisesti tarkoitus kaupata paikallisille lapsille leikkikaluiksi.

Katso video Jonesien järkyttävästä löydöstä alta:


Lue myös: 70 vuotta silkkaa kidutusta - kuvat turistinähtävyydestä vapautetusta norsusta pysäyttävät

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat