Omistaja trimmasi koiransa leijonan näköiseksi - naapuri meni paniikkiin ja soitti hätäkeskukseen

16.01.2013 14:45 - Mikko Räsänen

USA:ssa hätäkeskus sai puhelun hätääntyneeltä asukkaalta, joka kertoi leijonan kulkevan kadulla. Kissapeto paljastui lopulta tavalliseksi lemmikkikoiraksi, jonka omistaja oli vain trimmannut leijonan näköiseksi.

USA:ssa Norfolkin hätäkeskukseen soitti huolestunut pikkukaupungin asukas. Hän kertoi nähneensä, miten leijona kulki kaupungin kadulla sen näköisenä kuin se olisi etsimässä ruokaa. Poliisi soitti heti paikalliseen eläintarhaan, josta kuitenkin kerrottiin, että kaikki leijonat ovat tallessa.

Siinä vaiheessa viranomaiset arvasivat jo asian oikean laida. Hätäkeskukseen oli nimittäin ennenkin soitettu samasta asiasta, ja joka kerta hälytyksen syyksi oli paljastunut Daniel Painterin omistama koira, joka muistuttaa leijonaa.

Painterin koira on rodultaan labraduudeli eli labradorinnoutajan ja villakoiran sekoitus. Hän on trimmannut koiraa niin, että sille on jätetty vain urosleijonan harjaa muistuttava karvoitus pään ympärille. Katso alta video koirasta. 

Lähteet: DCMFOX, Liveleak

Kilpailut

Uusimmat