18-vuotiaan tytön kasvot ovat kuin nukella ja vartalo kuin gladiaattorilla - katso hurjat kuvat

24.02.2015 19:45 - Karoliina Kotala

Maailmalla ihastellaan 18-vuotiasta Julia-tyttöä, jonka harrastus on melko poikkeuksellinen nuorelle naiselle.

Julia Vins on noussut kuuluisuuteen harrastuksensa ansiosta, joka on muokannut nuoren naisen vartaloa melkoisesti. 18-vuotias Julia aloitti salilla treenaamisen ollessaan 15-vuotias. Tällöin tarkoitus oli saada itsevarmuutta ja kehoon vahvuutta, mutta hiljalleen harrastus vei mukanaan ja nainen innostui painonnostosta.

16-vuotiaana Julia tapasi valmentajan, joka näki tytössä potentiaalia ja harjoitusaikataulu kasvoikin 3-5 tunnin treeneihin, neljästi viikossa. Myös Julian ruokavalio muutettiin ja nykyisin nainen syö vähintään viisi pientä ateriaa päivässä, jotka sisältävät muun muassa kanaa, kananmunia, juustoa, riisiä ja kasviksia.

Muutokset toivat nopeasti mukanaan myös tuloksia, sillä vuonna 2014 Julia voitti arvostetut kisat Moskovassa. Nuori nainen selviääkin helposti jalkakyykystä 180 kilon painoilla ja nostaa myös penkistä 105 kiloa. Lihaksikkaan vartalon vastapainona Julian herttaiset kasvot ovat kuin kauniilla nukella ja naisella riittääkin runsaasti faneja ympäri maailmaa.

Katso kuvat Juliasta alta.

Lähde: Bro Bible

Kilpailut

Uusimmat