58-vuotias brittinainen uskoo olevansa jumalaisen kaunis: "Miehet itkevät minut nähdessään"

25.06.2015 19:15 - Rea Tallgren

Stephanie Arnott on 58-vuotias, mutta näyttää omien sanojensa mukaan 35-vuotiaalta.

Stephanie Arnott asuu Englannissa, Kentissä. Hänen asunpaikkakuntansa miehillä ei ole helppoa, ainakaan mikäli hänen omia sanojaan on uskominen.

Miehet rakastuvat ensisilmäyksellä

58-vuotiaan Arnottin mukaan kun hän on niin kaunis, että saa miehet itkemään ja aiheuttaa autokolareita, kun häntä katsomaan jääneet miehet ajavat ulos tieltä.

- Aina, kun kävelen kadulla, minuun kiinnitetään todella paljon huomiota. Ihmiset katsovat vähintään kaksi kertaa. Tiedän, että esimerkiksi autoillessa ohiajavien miesten on vaikea keskittyä ajamiseen, kun he näkevät minut.

Arnottin mukaan hänellä on 35-vuotiaan vartalo ja ulkonäkö. Hänen mukaansa asia aiheuttaa toisinaan hämmennystä, hänellä itsellään kun 38-vuotias tytär.

- Monet miehet alkavat itkemään puhuessaan kanssani. Näin on käynyt niin sokkotreffeillä kuin kaupassakin. Uskon sen johtuvan siitä, että he rakastuvat ensisilmäyksellä minut nähdessään, ja se tunne tuntuu niin ylitsevuotavalta, että he liikuttuvat, Arnott pohtii.

"En ole pinnallinen - hampaani todistavat sen"

Vaikka Arnott kertoo nauttivansa miesten huomiosta, hän ei pidä siitä, kuinka kateelliseksi hänen ulkonäkönsä hänen mukaansa saa muut naiset.

- Minulla on kauneutta, upea vartalo, ja tyyliä, ja ne ovat vahvoja aseita, hän summaa syitä kateuteen.

Arnott kuitenkin vakuuttaa, että hän ei ole tippaakaan pinnallinen.

- Jos olisin, minulle olisi varmasti laitettu esimerkiksi uudenlaiset, hienommat hampaat. Mutta ei minulle ole. Siis vielä - olen kyllä menossa ne hankkimaan, Arnott perustelee.

Katso kuvat Arnettista tästä.


Lue myös: Isoäiti leikkeli itsensä nuoremman näköiseksi - hankki muun muassa "designer-vaginan"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat