Kuva: Fotolia

Muodokas nainen tahtoi levittää tietoa syömishäiriöistä - meni kadulle uimapuvussa

10.03.2017 16:15 - Senni Loikala

Netissä leviää kuvia amerikkalaisen naisen rohkeasta tempauksesta, jonka tarkoituksena oli levittää tietoa esimerkiksi syömishäiriöistä.

Amerikkalainen opiskelija Martina Desiree tahtoi levittää tietoa syömishäiriöistä ja negatiivisen kehonkuvan haitoista ja sai idean rohkeasta ja erilaisesta tavasta päästä tavoitteeseensa. 

Desiree puki päälleen ihonvärisen uimapuvun ja meni se yllään kadulle tempaustaan varten. ”Seisoin siellä ja kirjoitin mustalla tussilla kehoni täyteen asioita, joita ennen ajattelin itsestäni - kehostani löytyivät esimerkiksi sanat ”ruma”, ”lihava” ja ”tarpeeton.

Pian Desiree kutsui ohikulkijoita kirjoittamaan reaktionsa värikkäällä tussilla hänen kehoonsa tai vieressä olevaan tauluun. Yksi miespuolinen ohikulkija esimerkiksi veti ruksin Desireen vatsan kohdalla olleen ”lihava”-sanan päälle. Tauluun ohikulkijat kirjoittivat esimerkiksi lauseet: ”Sinä riität”, ”Sinä olet kaunis, me olemme kauniita” ja ”Rakasta itseäsi.

Desiree kertoo sosiaalisessa mediassa, ettei idean toteuttaminen ollut hänelle itsestäänselvää.

En olisi vielä edes kuukausi sitten uskonut, että minussa olisi ollut tarpeeksi voimaa ja virtaa tehdä tämä - ja että olisin rakastanut itseäni tarpeeksi. Olen kulkenut pitkän matkan”, Desiree kirjoittaa.

Tämä on yksi merkityksellisimmistä asioita, joita olen elämäni aikana tehnyt”, hän tiivistää.

Desiree kertoo tempauksestaan hiljattain julkaisemassaan Instagram-päivityksissä, joista toinen on saanut jo lähemmäs 27 000 tykkäystä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Jos kuva ei näy, pääset katsomaan sen tästä.

Lisää kuvia tempauksesta pääset katsomaan tästä.

Uutisoimme tällä viikolla anoreksiaan lähes kuolleesta naisesta, jota haukutaan nykyään lihavaksi. Pääset juttuun tästä.

Lue myös: Suomalaistytön pysäyttävä kirjoitus leviää Facebookissa: Syömishäiriö jätti raadolliset jäljet

Lue myös: Piinaako salakavala sairaus läheistäsi? Tunnista syömishäiriön oireet ajoissa

Kilpailut

Uusimmat