Kuva: Youtube

Suosittuun lastenohjelmaan ensimmäistä kertaa autistinen hahmo

20.03.2017 20:15 - Iiro Myllymäki - Luettu 368 kertaa

Seesamtien uusi hahmo Julia opettaa lapsia ymmärtämään autistisia ihmisiä paremmin.

Legendaarinen lastenohjelma Seesamtie tunnetaan muun muassa Kermit-, Elmo- ja Keksimonsteri-hahmoistaan. Nyt tähän hahmokavalkadiin on liittynyt sarjan ensimmäinen autistinen hahmo Julia.

Metro.co.uk-sivusto kirjoittaa, että Julian autistisuus näkyy muun muassa kommunikaatiovaikeuksina. Hahmon esittelevässä ”Meet Julia” -nimisessä jaksossa Julia ei esimerkiksi uskalla puhua häntä lähestyvälle Tipu Tilava -hahmolle, koska hän luulee, ettei tämä pidä hänestä. Sireenin äänen kuullessaan Julia peittää korvansa ja menee paniikkiin.

Sarjassa tuodaan esiin myös autismiin liittyviä myönteisiä puolia. Eräässä kohtauksessa Julia leikkii muutaman muun hahmon kanssa leikkiä, jossa tulee havainnoida erilaisia muotoja. Kaverukset tekevät huomion, että Julia on leikissä varsin etevä. Alla olevalla videolla puolestaan näytetään, miten hyvä Julia on muistamaan laulujen sanoja ulkoa:

"Merkittävä askel"

Julia on yli vuoden ajan esiintynyt Seesamtie-kirjoissa, mutta nyt hänet haluttiin tuoda esiin myös itse ohjelmassa. Seesamtien käsikirjoittaja Christine Ferraron mukaan oli hankala miettiä, miten Julian autismi tuodaan esiin.

- Kävimme paljon keskusteluja siitä, miten teemme tämän ja miten puhumme autismista. Se on hankalaa, koska autismi ei ole vain yhdenlainen asia, vaan se on erilaista jokaiselle autistiselle ihmiselle, Ferraro kertoo.

Tekijät päättivät, että tästä syystä he eivät edes yritä tuoda koko autismin kirjoa esiin hahmossa. Julia on uniikki persoonansa siinä missä muutkin Seesamtie-hahmot.

Autismijärjestöt ovat olleet mielissään Seesamtien päätöksestä tuoda autismia esiin lapsille.

- Tämä on merkittävä askel siinä, että ihmisten ymmärrystä autismista parannetaan ja autistiset ihmiset hyväksytään paremmin. Melkein kaikki ovat kuulleet autismista. Huomattavasti harvempi ymmärtää, mitä autistisuus oikeasti merkitsee ja mitä hankaluuksia autistiset ihmiset kohtaavat, ja myös mitkä ovat heidän vahvuuksiaan, kertoo National Autistic Societyn toimitusjohtaja Mark Lever.

Lue myös: Kiehtova kuvasarja leviää - katso miten autistinen lapsi näkee maailman

Lähde: Metro.co.uk

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat