Kuva: Fotolia/Twitter

Naisen eksä lähettää edelleen syntymäpäivälahjan heidän koiralleen - teko ihastuttaa netissä

21.04.2017 15:15 - Emma Ylistalo - Luettu 957 kertaa

Vaikka pariskunnan erosta on jo kaksi vuotta, mies lähettää vuosittain lahjan pariskunnan aikanaan yhdessä hankkimalle koiralle.

Suhde voi joskus päättyä niin, ettei entisen kumppaninsa kanssa halua olla missään tekemisissä eron jälkeen. Kaksi kouluaikana toisensa löytänyttä nuorta on onnistunut kuitenkin pitämään välit hyvinä - ja siitä on kiittäminen lemmikkiä.

Rebecca Hernandez ja Frankie menivät naimisiin heti Rebeccan valmistuttua ja niin kuin moni tuore pariskunta, hekin päätyivät ottamaan koiranpennun. He hankkivat Apollo-koiran, josta tuli pian perheenjäsen.

Valitettavasti parisuhde ei kuitenkaan kestänyt ja avioliitto päättyi eroon. Apollo jäi Rebeccalle, mutta Frankie käy edelleen katsomassa koiraa kaupungissa ollessaan. Ja mikä vielä suloisempaa: hän lähettää koiralle syntymäpäivälahjoja - jopa vielä kaksi vuotta eron jälkeen.

Rebecca julkaisi kuvan uusimmasta lahjasta Twitter-tilillään ja ihmiset ihastuivat heti. Kuvista on tykätty liki 45 000 kertaa ja ne on uudelleentwiitattu yli 17 500 kertaa.

"Minä ja eksäni erosimme kaksi vuotta sitten ja hän lähettää edelleen koirallemme Apollolle syntymäpäiväkortin ja lahjakortin lemmikkikauppaan." Rebecca kirjoitti julkaisemiensa kuvien yhteyteen.

Katso kuvat ja päivitys alta.

(kuva: Twitter)

(kuva: Twitter)

(kuva: Twitter)

Lue myös: Nainen lähetti ihastukselleen eeppisen diaesityksen: "Miksi sinun tulisi tapailla minua"

Lähde: Good Housekeeping

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat