Kuva: Fotolia

Vainoaja lähettää epätoivottuja lahjoja - järkyttävä yhteys murhiin

24.04.2017 16:15 - Senni Loikala

Tuore tutkimus paljastaa karut faktat vainoamisen vaaroista.

Tällä viikolla vietetään vainoamisen, eli niin sanotun stalkkaamisen, vastaista viikkoa. Sosiaalisessa mediassa vainoamisesta keskustellaan käyttäen ajankohtaista #StalkingMatters-alatunnistetta.

The Huffington Post käynnisti keskustelun uutisoimalla tuoreesta tutkimuksesta, joka paljastaa vainoamisen raadollisuuden.

Brittiyliopiston tekemässä tutkimuksessa analysoitiin yli 350:tä murhaa, joita lähes kaikkia yhdisti uhrin vainoaminen ennen henkirikoksen toteuttamista. Yli 60 prosenttia tapauksista oli sisältänyt salakatselua ennen murhaa.

Lähes kaikissa tapauksissa murhaaja oli käyttäytynyt pakkomielteisesti ja takertuvaisesti uhria kohtaan ennen veritekoa. Nämä piirteet käytöksessä ovat usein ominaisia vainoajille.

Lähes 80 prosenttia tapauksista oli sellaisia, joissa murhaajan huolestuttava käytös oli yltynyt äärimmilleen ennen veritekoa. Muita murhaa ennakoivia merkkejä olivat tappouhkaukset ja uhrin eristäytyminen. Suurin osa murhista tapahtui uhrin kotona.

Lehden mukaan vainoaminen voi näkyä esimerkiksi uhrin puutarhakalusteiden uudelleenjärjestelynä, epätoivottujen lahjojen lähettämisenä, uhrin kodin lähettyvillä notkumisena ja yrityksinä pilata uhrin elämä soittamalla esimerkiksi sosiaaliviranomaisille ja syyttämällä tätä huonosta vanhemmuudesta.

Asiantuntijat painottavat, että vainoamisesta tulee aina ilmoittaa poliisille hyvissä ajoin. Tämä voi lopulta pelastaa jopa ihmishenkiä.

Eron jälkeinen vainoaminen on yllättävän yleistä myös Suomessa. Pääset lukemaan hälytysmerkeistä tästä.

Lähde: The Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat