Kuva: AOP

16 keskenmenoa saanut nainen sai vihdoin lapsen: "Hän teki elämästäni kokonaisen"

25.04.2017 22:45 - Rea Tallgren / rea.tallgren@bauermedia.fi

26-vuotias äiti kertoo olleensa itsetuhoinen, kun keskenmeno seurasi toistaan. Nyt elämästä tekee onnellisen ihastuttava pieni miekkonen.

Kayleigh Wood on englantilainen 26-vuotias perheenäiti. Pienen Reggien maailmaan saattaminen oli kuitenkin paljon helpommin sanottu kuin tehty. 

Wood tuli ensimmäisen kerran raskaaksi 16-vuotiaana. Raskaus meni kuitenkin kesken. Seuraavien vuosien aikana Wood yritti saada lasta useampaan otteeseen, mutta hän sai keskenmenon toisensa perään. 

- Minä vain itkin ja itkin, koska menetin niin monta lasta, Wood kertoo. 

Tilanne eskaloitui, kun Wood sai 15. keskenmenonsa. Lääkärit eivät olleet kiinnostuneita jatkuvien keskenmenojen syistä, koki Wood. 

- Olin niin epätoivoinen, että harkitsin itsemurhaa, hän muistelee. 

Wood kirjoitti eräälle englantilaiselle kansanedustajalle tarinansa. Kansanedustaja liikuttui Woodin kirjeestä niin paljon, että käytti arvovaltaansa ja suhteitaan ja vaati Woodin vaivaa tutkittavan naisen lähisairaalassa. 

"Pelkäsin joka päivä"

Vihdoin alkoi tapahtua. Lääkärit saivat tutkimuksissa selville, että Woodin alavatsa oli sisäpuolelta pahasti arpeutunut. Syytä vaivalle ei löydetty.

Lääkärit päätyivät poistamaan arpikudosta toivoen, että se edesauttaisi mahdollisten tulevien raskauksien kestämistä loppuun asti. Wood ja hänen kumppaninsa päättivät yrittää lasta - nyt jo 16. kerran. 

Wood sai vielä yhden keskenmenon. Sen jälkeen hän kuitenkin tuli jälleen raskaaksi - ja tällä kertaa raskaus jatkui lähes täysiaikaiseksi. 

- Pelkäsin joka päivä raskauteni ajan, Wood tunnustaa. 

Reggie syntyi lopulta keisarinleikkauksella kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa terveenä ja potrana poikana. 

- Minusta tuntuu, että Reggie on vienyt kaiken surun pois. Reggie on tehnyt elämästäni kokonaisen, Wood kertoo. 

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Kerroimme aiemmin keskenmeno-paidasta, joka jakaa mielipiteitä netissä. Katso kuva ja lue lisää aiheesta tästä

Lue myös: How I Met Your Mother -näyttelijä avautuu keskenmenosta: "Synnytin hänet olohuoneen lattialle"

Lue myös: Suosikkilaulaja sai keskenmenon vain tunteja ennen keikkaa - "Syytin siitä itseäni"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat