Uuden kolikon teloituskuva aiheutti somekohun - paljastui lavastukseksi

25.04.2017 16:10 - Mikko Räsänen

Suomen Rahapajan uusi juhlaraha on aiheuttanut kohu, sillä rahan kuvassa nähdään sisällissodan aikainen teloitus.

Suomen Rahapaja on juhlistanut 100 vuotta täyttävää Suomea julkaisemalla juhlarahan. Aiheesta on kuitenkin noussut kohu, sillä uuden kolikon kuvaksi on valittu sisällissodan aikainen kuva teloituksesta. Rahasta ei käy ilmi, teloitetaanko kuvassa punaisia vai valkoisia, mutta raa'an kuvan valjastaminen juhlakäyttöön on suututtanut monet.

Asiaan otti jo kantaa muun muassa Paavo Arhinmäki, joka ihmetteli vastakkainasettelua korostavan kuvan valintaa erityisesti siksi, että juhlavuoden slogan on "Yhdessä - tillsammans".

Kuvan valinta tuntuu erikoiselta myös siksi, että jos kuva perustuu oikeaan valokuvaan eikä ole taiteilijan näkemys teloitustilanteesta, niin silloin kuvassa teloitetaan oikeita ihmisiä. Eli ammutut ovat jonkun sukulaisia: isiä, isoisiä tai isoisoisiä. Kukaan ei luultavasti ole kysynyt omaisilta, miten juhlavalta heistä tuntuu se, että Suomen itsenäisyyttä juhlistetaan kuvalla, jossa heidän lähiomaisensa tapetaan.

Aamulehti on haastatellut kolikon suunnitellutta muotoilija Ilkka Suppasta. Hän kertoo, että kolikon kuvan taustalla todellakin on aito valokuva.  

Voice.fi -toimitus tutki sisällissodan aikaisia teloituskuvia ja löysi Työväen arkiston ylläpitämältä Arjenhistoria.fi -sivustola valokuvan, johon kolikko perustuu. Alkuperäinen kuva kuuluu Työväen arkiston kokoelmiin, mutta sen tiedoissa kerrotaan, että kuva onkin lavastettu eli siinä ei nähdäkään aitoa teloitusta. Katso alkuperäinen kuva täältä

Lue myös: Missä Suomi on hyvä? Mielenkiintoinen kartta paljastaa maiden vahvuudet

Kilpailut

Uusimmat