Kuva: Fotolia

Laulavat tissit puhuttavat maailmalla - selvisivät jopa Facebookin sensuurista

27.04.2017 16:15 - Karoliina Kotala

Facebook on tunnetusti tarkka siitä, kuinka rohkeita kuvia ja videoita se hyväksyy julkaistavaksi sivuillaan. Mutta nyt laulavat rinnat ovat selvinneet sensuurista.

Maailmalla on noussut otsikoihin video, jolla nähdään laulavia rintoja. Kyse ei kuitenkaan ole mistä tahansa huumorivideosta, vaan teoksen takaa löytyy tärkeä syy. Kyseessä on rintasyöpäjärjestön teettämä video, jonka on tarkoitus lisätä näkyvyyttä aihepiiriin liittyen. Argentiinalaisen The Help Movement for Breast Cancer -liikkeen teos haluaa ennen kaikkea muistuttaa ihmisiä säännöllisiin rintojen tarkastuksiin.

Videolla nähdään paljaita, laulavia rintoja, mutta nännien tilalla onkin suu. Senpä vuoksi runsaasti huomiota saanut video selvisi myös Facebookin tiukasta seulasta. Video myös ottaa kantaa Facebookin tiukkaan linjaan olla näyttämättä rintoja ja laulussa lauletaankin: ”Vaikka Facebook kyseenalaistaakin nännit, kaikki rakastavat niitä”. Kappale, joka kantaa nimeä Todos aman las tetas eli Everybody Loves Boobs on noussut otsikoihin ympäri maailmaa ja aihe on saanut osakseen toivottua näkyvyyttä.

Katso alta Everybody Loves Boobs -video:

Lue myös: Isot rinnat voivat olla todellinen riesa - 13 asiaa, jotka vain isorintaiset naiset ymmärtävät

Kilpailut

Uusimmat