Kuva: Fotolia

Silminnäkijä Turussa: Ulkomaalaiset jahtasivat puukottajaa, suomalaiset kaivoivat älypuhelimiaan

18.08.2017 20:34 - Mikko Räsänen

Turun puukotusten silminnäkijä kertoo, että sivulliset ehtivät kohdistaa puukottajaan oman käden oikeutta ennen kuin poliisit ehtivät väliin.

Eräs Turun puukotuksen silminnäkijä on kertonut Facebookissa uusia yksityiskohtia siitä, mitä Turun keskustassa tänään tapahtui. Ulkomaalaissyntyinen puukottaja hyökkäsi siellä veitsen kanssa useiden ihmisten kimppuun ja ainakin kaksi uhreista on kuollut. Lopulta poliisi taltutti hyökkääjän ampumalla tätä alavartaloon.

Näin silminnäkijä kirjoittaa:

"Astuin bussista torille ja melkein välittömästi päästyäni keskelle toria kuului kiljuntaa ja rääkymistä. Meni hetki todeta mitä tapahtuu kunnes näin Lähi-Idästä kotoisin olevan miehen puukottavan silmittömästi ihmisiä.

Itse havahduin tilanteeseen vasta kuin terroristi pysähtyi nuoren naisen kohdalla puukottaen tätä 4-5 kertaa niskaan ja yläselkään. Tämän jälkeen usean muun mukana juoksimme terroristin perässä Brahen kadulle asti, mutta emme valitettavasti saaneet estettyä yhtään puukotusta joita tapahtui 2-3 kpl tälläkin matkalla.

Lopulta poliisi ampui terroristia jalkaan ja yhden partion pidellessä koki puukottaja vielä hieman kansan antamaa sakin hivutusta. Silmiin pistävää oli, että monet auttajat ja terroristin perässäkin juoksijat olivat ulkomaalaistaustaisia, kun samaan aikaan suomalaiset vain kaivoivat älypuhelimiaan esille."

Toisen silminnäkijän haastattelu on luettavissa alla olevasta linkistä:

Lue myös: Missikaunotar keskellä Turun hyökkäystä: "Veristä puukkoa kantanut mies huusi Allahia"

Kilpailut

Uusimmat